123 456 7890

Neljäs voitto putkeen Veikkausliigassa nostaa SJK:n mukaan mitalikamppailuun ja kerralla heti kolmen joukkueen ohitse neljänneksi. Edellä kolmantena oleva FC Lahti on kolmen pisteen päässä ja toisena oleva VPS neljän pisteen päässä. Maanantai-illan vastustaja KuPS on yksi sarjan kovimpia joukkueita ja helpolla voitto ei tullut. Erittäin hyvässä iskussa oleva Aristote Mboma pääsi kuitenkin KuPS puolustukselta karkuun toisen puoliajan alussa ja tuikkasi pallon vastaan tulleen Otso Virtasen ohitse. Syötön hänelle tarjoili kotidebyyttinsä tehnyt Kaine Sheppard. Neljäs voitto putkeen tarkoittaa samalla että SJK on nyt pelannut koko heinäkuun ilman tappioita. Elokuussa pelit jatkuu jo ensi sunnuntaina, kun SJK matkustaa IFK Mariehamnin vieraaksi. Seuraava kotiottelu on ensi viikon torstaina 10.8. klo 20:00 ja silloin OmaSp Stadionille saapuu sarjaa johtava HJK. Huippukamppailun ennakkoliput ovat jo myynnissä SJK:n verkkokaupassa ja arkisin klo 9-16 SJK Shopissa.

SJK – KuPS 1-0 (0-0)
1-0 52 min Aristote Mboma

SJK hallitsi ottelun
avauspuoliaikaa, ja loi tukun hyviä maalipaikkoja. Ensimmäinen hyvä
paikka tuli jo kuudennella minuutilla. Erfan Zeneli ehti kuin ehtikin
Mehmet Hetemaj’n pystysyöttöön, ja pääsi keskittämään
aivan päätyrajalta boksiin Kaine Sheppardille. Otso Virtanen torjui
Sheppardin puskun eteensä, jatkopallossa oli ensimmäisenä Matti Klinga,
mutta KuPS-puolustus pystyi blokkaamaan vedon.

SJK:n tuore
hyökkääjävahvistus Kaine Sheppard teki ensiesiintymisensä OmaSp
Stadionilla. Sheppard teki lukuisia erinomaisia riistoja, joista yksi
nähtiin 11. minuutilla. Sheppard nappasi pallon Reuben Gabrielilta,
ja syötti sen jälkeen Aristote Mboman läpiajoon. Mboman laukaus heilutti
kuitenkin vain sivuverkkoa.

19. minuutilla SJK sai
hyvästä paikasta vapaapotkun, kun Kaine Sheppard taituroi, ja KuPS
joutui rikkomaan. Erfan Zenelin vapari oli varsin hyvä, ja Otso Virtanen
torjui sen kulmapotkuksi.
KuPS:n ensimmäisen
puoliajan paras paikka tuli 22. minuutilla. Pallo pelattiin boksiin Urho
Nissilälle, joka vielä nautiskeli ja syötti viereen Ilmari Niskaselle,
joka pääsi vetämään lähietäisyydeltä, mutta Mihkel
Aksalu torjui. Jatkopallo tuli Ats Purjelle, mutta hänen kutinsa
leijaili selvästi yli maalin.
Ottelun voittomaali
nähtiin toisen puoliajan alussa. Chema Antonin purkupallo tuli
keskialueelle kohti Reuben Gabrielia ja Kaine Sheppardia. Sheppard
voitti senkin kaksinkamppailun ja pääsi tuikkaamaan pallon
hölmistyneen Gabrielin vierestä kohti Aristote Mbomaa. Mboma ohitti
Nikko Boxallin juoksukilpailussa ja kiersi sen jälkeen vastaan tulleen
Otso Virtasen. Boxall ehti vielä vähän väliin, mutta pallo vieri silti
ihanan hitaasti maaliin. ”Totti” on tehnyt tällä
kaudella viisi liigamaalia 11 ottelussa.
Maalin jälkeen hallinta
siirtyi vierasjoukkueelle. KuPS sai reilun tunnin kohdalla vapaapotkun
aivan boksin rajalta. Petteri Pennasen vapaapotku oli hyvä, mutta Mihkel
Aksalu venyi hienoon torjuntaan. Paluupallo
tuli Hamed Coulibalylle, jolla oli erinomainen tasoituspaikka, mutta
veto suuntautui pelaajaryppääseen.
SJK pääsi muutamiin
hyviin vastahyökkäyksiin, mutta niistä ei tullut tulosta. KuPS painosti
rajusti lopussa, mutta SJK puolusti joukkueena loistavasti loppuun asti.
Vielä lisäajalla Reuben Gabriel laukoi hyvän
kaukolaukauksen, mutta Mihkel Aksalu torjui jälleen.
Peli
oli kaksiosainen. Etenkin ensimmäisellä jaksolla ja maaliin asti meillä
oli hyviä paikkoja. Pelasimme erinomaisesti.
Maalin jälkeen olimme paljon ilman palloa. Olimme kompakteja ja
prässäsimme hyvin. Meidän täytyy edelleen kehittyä, ja työtä on paljon
tehtävänä. Emme voi nyt ottaa rennosti, kun voitamme. Voitot ovat
seurausta kovasta työstä. Ensimmäisellä puoliajalla meillä
oli 3-4 hyvää maalipaikkaa. Kaine Sheppard pelasi juuri niin kuin
odotinkin. Hän oli hyvä ilman palloa, ja pallollisena hän pystyy
syöttämään, pitämään palloa, laukomaan ja viimeistelemään. Lopussa hän
väsyi, mikä oli ihan normaalia, kun tämä oli hänelle ensimmäinen
peli avauksessa
, sanoi SJK:n päävalmentaja Manuel Roca.


Maali
kuvasti meidän pelin alkua. Ei ollut missään nimessä hyvä. SJK:n
1-0-maalin jälkeen ei ollut enää mitään hävittävää,
niin uskallettiin vähän pelata. Luotiin puolittaisia
maalintekotilanteita. SJK blokkasi uhrautuvasti oikeastaan jokaisen
vedon, mitä saatiin ja puolusti hyvän omaa aluettaan. Viimeinen
puolituntinen oli sellainen, mitä odotin pelin olevan. Toki SJK:n prässi
vähän putosi maalin jälkeen. Huono maali, olisi ollut kiva pelata, niin
ettei olisi tarvinnut jahdata lopputulosta. Harmittaa, se tapa, millä
maali tuli. SJK sai tilanteensa meidän pallonmenetyksistä. Saatiin
luotua ekalla jaksolla yksi selkeä maalipaikka,
mutta Niskanen laukoi päin maalivahtia. Ei saatu riittävästi paikkoja.
Loppua kohden rupesi enemmän tulemaan. Tästä pitää parantaa. Gbolahan
Salami on harjoitellut joukkueen kanssa normaalisti, mutta ei ole saanut
pelituntumaa kuin treeneissä. Pikkuhiljaa ajetaan
miestä sisään
, sanoi KuPS:n päävalmentaja Jani Honkavaara.

SJK: Mihkel Aksalu MV, Marc Vales, Dani Hatakka, Kaine Sheppard (68’ Obed Malolo), Matti Klinga (78’ Tomas Hradecky), Jarkko Hurme, Diego Bardanca, Chema Antón, Aristote Mboma, Mehmet Hetemaj ja Erfan Zeneli (80’ Sergi Arimany).

SJK kohtaa seuraavaksi IFK Mariehamnin. Ottelu pelataan Maarianhaminassa sunnuntaina 6.8. klo 15:00. Seuraava kotiottelu on huippukamppailu SJK – HJK, joka pelataan torstaina 10.8. klo 20:00. Ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK Shopissa arkisin klo 9-16 tai SJK:n verkkokaupassa.