123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerhon U19-joukkue otti kovan päänahan toiseksi viimeisessä harjoitusottelussa ennen kolmen viikon päästä alkavaa SM-karsintaa. Kahtena edellisvuonna mitaleilla ollut Jyväskylän Jalkapalloklubi taipui Wallsportissa 3-2 lukemin.

SJK U19 – JJK U19 3-2 (1-1)
0-1 03 min Aleksis Lehtonen
1-1 39 min Antti Palomäki
1-2 61 min Tuomas Koppelomäki rp.
2-2 66 min Tuomas Lähdesmäki
3-2 85 min Antti Palomäki

SJK U19 sai otteluun huonon alun, kun JJK:n Aleksis Lehtonen iski pallon verkkoon jo kolmannella minuutilla vastahyökkäyksen päätteeksi. SJK menetti pallon omalla hyökkäysalueella ja vierasjoukkue hyödynsi virheen tylysti. Suuri osa JJK:n parhaimmista hyökkäyksistä oli nimenomaan vastaiskuja, joissa joukkue onkin erittäin hyvä.

16. minuutilla kotijoukkueen Antti Palomäki laukoi kovan vedon 16-alueen ulkopuolelta, mutta JJK:n maalivahti Teppo Marttinen torjui. Puolen tunnin kohdalla Tuomas Lähdesmäkeä rikottiin rangaistuspotkun arvoisesti. Tupun tilanne näytti hetken aikaa erittäin pahalta, mutta hän pystyi kuitenkin jatkamaan. Jesse Sarajärvi ei kuitenkaan onnistunut tasoittamaan ottelua, sillä pallo meni yläriman kautta maalipotkuksi.

JJK:n johto kesti 39. minuutille saakka. Tuomas Lähdesmäki keskitti laidasta Antti Palomäelle. Palomäki osui ensimmäisellä yrityksellään ylärimaan, mutta iski pelin tasoihin riparista.

Vierasjoukkue oli lähellä siirtyä uudelleen johtoon 2. puoliajan alussa. Aleksis Lehtonen tsippasi pallon Paavo Valakarin ohi, mutta SJK-puolustus sai purettua tilanteen. Tunnin kohdalla Joona Lautamaja rikkoi vastustajaa ja JJK:n kapteeni Tuomas Koppelomäki vei vierasjoukkueen johtoon pilkulta. Jyväskyläläiset eivät kuitenkaan kauaa saaneet johtoasemastaan nauttia. Viitisen minuuttia JJK:n johtomaalin jälkeen Tuomas Lähdesmäki sai hyvän pystysyötön ja tasoitti pelin laukomalla pallon taka-alakulmaan.

Ottelun voittomaali nähtiin 85. minuutilla, kun Antti Palomäki voitti kovan pallotaiston JJK-maalin edessä ja onnistui ohittamaan Marttisen toistamiseen. A-nuorten päävalmentajana tässä ottelussa toiminut Jorma Tuohisaari oli syystäkin tyytyväinen.

Mielestäni ihan hyvää peliä. Se oli meillä hyvin hallussa. Yllättävän paljon tuli pitkää palloa, mutta onnistuimme hoitamaan ne hyvin. Pystyimme pelaamaan omaa pallollista peliä ja olenkin tyytyväinen sekä siihen että puolustuspelaamiseen. Nämä ovat sopivia otteluita ennen karsintasarjaa. Joukkueessa on hyvä fiilis ja, kun saadaan vielä nämä sairaat ja loukkaantuneet kaverit mukaan niin aika positiivisella mielellä voi olla, kommentoi Tuohisaari.

SJK U19 pelaa vielä kerran ennen SM-karsintaa. A-juniorit kohtaavat Vasa IFK:n Wallsportissa 25.1. kello 14:15. Tervetuloa!

SJK U19: Paavo Valakari MV, Jaakko Vihanta, Joona Lautamaja, Arttu Aromaa, Tuomas Rintamäki, Antti Palomäki, Matias Kangas, Tuomas Lähdesmäki, Jesse Sarajärvi, Martti Uusitalo (44. Matti Lähde), Jesse Sundman (61. Valtteri Leppänen)


Antti Palomäki onnistui tänään kahdesti maalinteossa.