123 456 7890

SJK U19 kohtaa sunnuntaina 10.8. klo 15.00 alkavassa A-nuorten SM-sarjaottelussa FC Hongan. Ottelu pelataan Seinäjoella Prunttimäen kentällä ja peliin on vapaa sisäänpääsy.

Joukkueet ovat sarjassa tasapisteissä, sillä molemmat ovat keränneet 10 pistettä kauden otteluista. SJK on kahdeksantena ja Honka yhdeksäntenä.

Kaksikon takaa löytyy vielä Käpylän Pallo, ja edestä neljän pisteen päästä JJK.

SJK pelasi edellisen ottelun vieraskentällä Turussa ja tasasi tuossa pisteet maalittomalla tasapelillä sarjaa johtavan TPS:n kanssa. Edellisessä kotiottelussa KuPS osouittautui maalin paremmaksi 2-3 tappiossa. SJK kuitenkin pisti tuossa ottelussa savolaiset ahtaalle ja peli olisi voinut päättyä toisinkin päin.

Sarja onkin ollut erittäin tasainen ja joukkueet pelaavat paljon pelejä ristiin. Kuka vaan voi kaataa kenet vaan ja siten sarja onkin palvellut loistavasti nuorten kehittymistä. SJK U19 on peluuttanut myös varsin nuorta ryhmää, kun ikäluokan kehittyneimmät pelaajat ovat Kerho 07:n mukana Kakkosessa. Tämä on puolestaan palvellut kehitystä entisestään ja rinkiin on saatu hyvin laajuutta.

Sunnuntaina SJK saa mukaansa armeijan harmaissa parhaillaan palvelevat pelimiehet ja todennäköisesti myös Kerho 07:n paidassa torstaina pelanneita pelimiehiä.

Tervetuloa Prunttimäkeen katsastamaan miltä SJK:n tulevaisuuden liigatähdet näyttävät jo nyt.

SJK U19 – Honka U19 sunnuntaina 10.8. klo 15.00 Prunttimäen kentällä.

Tervetuloa Prunttimäkeen viettämään kivaa sunnuntaipäivää.