123 456 7890

OmaSp Stadionilla nähtiin lauantai-illan Danny O’Brien show, kun SJK U23 kaatoi TP-47:n Kakkosen sarja-avauksessa 4-0 luvuin. O’Brien oli mukana kaikissa maaleissa. Hän teki itse kolme ja vielä tarjoili syötön debyyttiotteluaan Kakkosessa pelanneen Oskar Pihlajan maaliin. Maali oli samalla Pihlajan ensimmäinen miesten sarjoissa. Kaikki illan maalit olivat komeita, mutta varsinkin O’Brienin viimeinen osuma oli mieliinjäävä, sillä se lähti noin 30:stä metristä ja tippui komeasti aivan ylriman alle, ylitettyään ensin TP-47:n maalivahdin. Pihlajan lisäksi ottelussa oli kaksi muutakin debytanttia Kakkosessa, kun Robbie Malolo oli avauksessa ja Joonas Kuivalainen tuli sisään vaihdosta. Kokonaisuudessaan esitys oli erittäin hyvä avausottelu, eikä SJK U23 antanut koko ottelussa juurikaan mahdollisuuksia vierailijalle. Silti pieniä keskittymisen herpaantumisia nähtiin ja tuntui että välillä oli hiukan liikaa intoa maalintekoon. Maaleja olisi toisaalta voinut syntyä vielä lisääkin. Tästä on kuitenkin oikein hyvä jatkaa kohti seuraavaa ottelua. Seuraava ottelu on viikon päästä sunnuntaina 6.5. klo 18:30 pelattava TamU – SJK U23.

SJK U23 – TP-47 4-0 (2-0)
1-0 20 min Danny O’Brien
2-0 29 min Danny O’Brien
3-0 66 min Oskar Pihlaja
4-0 81 min Danny O’Brien

Ottelu alkoi heti SJK U23:n komennossa ja vain muutamia minuutteja oli pelattu, kun Robbie Malolo riisti pallon vastustajan rangaistusalueen kulmalla ja antoi sen Aleksi Pöntiselle. Tämän veto suuntautui kohti alakulmaa, mutta maalivahti torjui sen.

20 minuutin kohdalla ei TP-47:n maalivahdille sitten jäänytkään enää mahdollisuuksia, kun Danny O’Brienin kova veto oikealta laidalta upposi yläriman kautta sisään. Sama mies oli asialla alle kymmenen minuutin päästä, tehtyään maalin nyt päällään, Diego Martinsin takatolpalle tulleesta syötöstä.

TP-47 oli päästä mukaan otteluun toisen puoliajan alussa, kun he saivat rangaistuspotkun huolimattoman keskialueen syötön jälkitilanteesta. Rangaistuspotku oli kuitenkin vaaraton ja se meni reilusti yli maalin. Vähän sen jälkeen SJK:n maalissa Paavo Valakari teki komean torjunnan aivan etukulmasta, kun jälleen pieni huolimattomuus oli kostautua. Nämä olivatkin oikeastaan vierailijan ainoat tilanteet ja SJK U23 tappoi ottelun 3-0 maalilla.

Danny O’Brien keskitti pallon hyvin maalin eteen ja uransa ensimmäistä miesten ottelua pelaava Oskar Pihlaja pääsi jatkamaan pallon läheltä sisään. O’Brienin hattutemppu oli täydellinen noin 10 minuuttia ennen loppua, kun hän sai pallon keskiympyrän jälkeen keskialueella ja parin askeleen jälkeen hän nosti pallon hallitusti yli TP-47:n maalivahdin ja pallo tippui kauniisti aivan riman alle.

Ihan pelin lopussa TP-47:n Ovye Monday Shedrack oli hölmöillä itsensä suihkuun etuajassa, kun hän sai kuudentoista ulkopuolella tulleesta rajusta taklauksesta ansaitusti keltaisen. Jostain syystä Shedrack kuumeni tuomarille ja tarrasi tuomasin käteen voimalla. Jos hän ei olisi osunut käteen, olisi tilanne voitu tulkita lyönniksi ja ulosajo olisi ollut selviö. Nyt Shedrack selvisi säikähdyksellä ja erotuomari ei välittänyt sen enempää TP-topparin kahmaisusta.

SJK U23 voitti ottelun asaitusti ja paremmalla viimeistelyllä olisi voinut tehdä lisääkin maaleja.

Täytyy olla tyytyväinen kolmeen pisteeseen ja neljään tehtyyn maaliin. Myös nollapeli on hyvä. Hyvä tai erinomainen alkuhan tämä oli kaudelle. Tästä taas hyvät jutut mukaan seuraavaan matsiin ja nyt alkaa sitten valmistautuminen TamU-peliin. Sellaista se sarjassa on, että hetken voimme nauttia tästä, ja sitten aletaan keskittymään seuraavaan, sanoi SJK U23 joukkueen vastuuvalmentaja Jani Uotinen heti ottelun jälkeen.

Toisen jakson alkua lukuunottamatta me pelattiin hyvin. Siinä tuli toisen jakson alussa semmoinen huonompi jakso, mikä kesti niille paikkeille missä tuli se pilkkukin. Peli oli oikeastaan ohi ja se 3-0 maali sitten niittasi sen lopullisesti, mutta pilkkutilanne lähti siitä kun meillä tuli huolimaton syöttö keskialueella. Siinä tuli pallon riisto ja lopulta jouduttiin rikkomaan. Huolimattomuutta. Siinä tuli toinenkin, tai muutamiakin semmoisia huolimattomuusvirheitä. Ja jos miettii pelillisiä asioita, niin varsinkin toisella jaksolla me heitimme tosi paljon keskityksiä, ja heillä on isokoiset topparit kuitenkin siellä, niin se ei ollut ehkä pelillisesti oikea valinta. Semmoinen kuva jäi pelistä, että meillä oli paljon hyökkäyksiä ja maalintekoyrityksiä, joten siinä mielessä hallittiin peliä. Vaikka voitettiin ottelu 4-0, niin olisimme kuitenkin voineet tehdä pari maalia lisääkin, järkevämmillä valinnoilla viimeisellä kolmanneksella, antaa Uotinen hieman kritiikkiäkin omilleen.

Seuraavaan peliin meidän täytyy keskittyä pallolliseen tekemiseen enemmän, että tehtäisiin niitä oikeita valintoja enemmän. Nyt meillä oli jotenkin tosi kova kiire päästä sinne maalintekosektorille ja tilanteisiin. Hyökkäykset oli ajoittain vähän liian nopeita. Aina valittiin se vaikea vaihtoehto, kun meidän olisi pitänyt mennä helpomman kautta välillä. Silloin ne tilanteetkin olisi paljon laadukkaampia ja voisimme ennenkaikkea viemään sitä peliä siten, että meillä on pallo ja vastustaja joutuu vaan puolustamaan. Nyt jouduimme ehkä puolustamaan enemmän kuin olisimme halunneet. Mutta olemme tietysti kokonaisuutena tyytyväisiä. Sarja on nyt alkanut. Ja hyvä tulos avauksesta ennen kaikkea. Siihen voi varmasti olla tosi tyytyväinen, päättää Uotinen.

Mielestäni me saimme ansaitun tuloksen ja pelasimme joukkueena melko hyvin. Teimme eilen pelisuunnitelman käyttää leveyttä hyödyksi, sillä heidän alakerrassa siellä oli tilaa. Ja ainakin ensimmäisellä puoliajalla käytimme tuon tilan joukkueena hyvin. Loimme tilanteita. Ehkä meidän olisi pitänyt mennä leveydestä enemmän sisään, mutta 2-0 ja kenties paikkoja pariin lisää, oli silti hyvin. Toisella jaksolla näki että olemme vielä nuoria poikia ja meidän täytyy siinä parantaa. Oli lähellä että emme joutuneet 2-1 tilanteeseen ja se olisi saattanut muuttaa koko pelin. Siitä olen hiukan pettynyt. Mutta he eivät onneksi käyttäneet mahdollisuuttaan, me teimme lisää maaleja ja voitimme ottelun, sanoi ottelun sankari Danny O’Brien pelin jälkeen.

Viimeisessä maalissa huomasin että maalivahti oli lähtenyt linjalta, ja koska pelini oli mennyt hyvin, olin täynnä itseluottamusta ja johdimme peliä 3-0. Jos nyt mietin tilannetta, niin ehkä minun olisi pitänyt koittaa syöttää siinä, mutta veto meni sisään ja kun se kerran meni sisään ei kellään pitäisi olla sen suhteen valittamista, naurahtaa O’Brien.

Olen viihtynyt täällä tosi hyvin. Olosuhteet on mainiot ja olen saanut paljon mahdollisuuksia treenata myös edustusjoukkueen kanssa, joten uskon kehittyväni jatkuvasti. Meillä on hyvät valmentajat ja päivä päivältä menemme kaikki täällä eteenpäin. Vaikka teinkin nyt kolme maalia, niin tiedän että minun pitää kehittyä että pääsisin mukaan edustukseen. Siksi on hyvä että meillä on vaativat valmentajat, jotka osaavat kehittää meitä ja saavat meidät tekemään kaiken paremmin. Minulla on myös hyvät suhteet valmentajien kanssa ja mielestäni he saavat meistä positiiviset asiat kentällä esiin, O’Brien kertoo.

Vaikka teinkin tänään kolme maalia ja saimme ison voiton, on kaikkein tärkein asia tältä päivältä se, että me voitimme avausottelun sarjassa. Me näytimme että meidät on syytä ottaa tosissaan. Tämä antaa meille lisää itseluottamusta ja uskoa itseemme, mutta nyt meidän täytyy keskittyä tarkkaan seuraavaan otteluun, päättää O’Brien.

SJK U23: Paavo Valakari MV, Oskar Pihlaja, Joona Lautamaja, Ville Pajula, Danny O’Brien, Aleksi Pöntinen (80’ Joonas Kuivalainen), Joonas Lepistö (74’ Sami Viljanen), Robbie Malolo (84’ Janne Tuohisaari), Arttu Aromaa, Diego Martins ja Joonas Sundman