123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerho saa uuden vahvistuksen, kun monien Veikkausliigajoukkueidenkin kiikareissa ollut nuori keskikenttäpelaaja Johannes Laaksonen valitsi Kerhon uudeksi seurakseen. Entisen FC KooTeePeen pelaajan sopimus on kaksivuotinen.

– Positiivinen kuva jäänyt seurasta ja tulen varmasti kehittymään täällä. SJK on joukkue, joka pyrkii pelaamaan ja itse tykkään sellaisesta pelityylistä. Se oli yksi syy miksi halusin tänne, valotti Laaksonen päätöstänsä siirtyä Seinäjoelle.

SJK teki samalla myös toisen tärkeän kiinnityksen, kun jo viime kaudella Kerhon paidassa loistanut walesilaispuolustaja Richard Dorman kirjoitti nimensä vuoden jatkosopimukseen. Sopimukseen kuuluu myös yksi optiovuosi.

– Joukkueen kausi oli ihan ok, mutta tietysti voimme aina parantaa. Henkilökohtaisesi kausi meni todella hyvin. Uskon että kehityn vielä pelaajana ja täällä se on mahdollista, kommentoi Dorman jatkosopimuksensa taustoja.

– Richie pelasi viime kaudella paljon, lähes kaikki pelit ja pelasi vahvan kauden. Hän on eteenpäin pyrkivä pelaaja, jolla on halua kehittyä koko ajan paremmaksi ja hän näkee SJK:n tähän juuri oikeana paikkana. Samoin Johannes Laaksonen sopii samaan kunnianhimoiseen ja kehittymään pyrkivään profiiliin. Laaksonen tuo pelaajana dynaamisuutta meidän keskikentälle. Hän on hyvä syöttämään ja pystyy pelaamaan molempiin suuntiin, sekä useammallakin pelipaikalla tai roolissa. Olen todella iloinen että pääsen tekemään töitä heidän molempien kanssa, kertoi parhaillaan Suomen U19-maajoukkueen kanssa Englannissa oleva ja juuri vuoden poikajoukkueiden valmentajaksi valittu Kerhon päävalmentaja Simo Valakari.

– Loistavaa että Richie päätti jäädä meille. Hän on tärkeä pelaaja joukkueelle ja pystyy täyttämään monta paikkaa kentällä. Hän on todellinen joukkuepelaaja ja uskomme hänen kehittyvän entisestään joukkueemme mukana. Johannes taas oli tämän kauden Ykkösen keskikenttäpelaajien ehdotonta eliittiä. Fantastista että hän valitsi urallaan SJK:n auttamaan häntä seuraavassa askeleessa eteenpäin, kommentoi sopimuksia urheilutoimenjohtaja Keith Armstrong.

– Ei ole epäilystäkään etteikö molemmat pelaajat nauttisi haasteesta mikä meillä on tulevalla kaudella, sillä ehdottomasti myös me haluamme mennä eteenpäin, Keke jatkoi.

Kerholla on nyt kasassa yhteensä 11 pelaajasopimusta kaudelle 2012. Mahdollisista jatkosopimuksista vanhojen pelaajien kanssa neuvotellaan edelleen ja uusia vahvistuksia tulee testiin marras-joulukuun aikana. SJK aloittaa treenaamisen kevyemmin marraskuun lopulla ja täysillä mennään tammikuusta alkaen.

Huippulupaava Laaksonen

Johannes Laaksonen ja Kerhon entinen pelaaja Arttu Seppälä Seinäjoen Keskuskentällä

Vuonna 1990 syntynyt Johannes Laaksonen on pelannut urallaan 68 Ykkösen ottelua FC KooTeePeen riveissä ja hän on tehnyt näissä yhteensä yhdeksän maalia. Taitava ja pallovarma kotkalaiskasvatti kävi jo viime talvena Seinäjoella Jyväskylän Jalkapalloklubin mukana ja hän pelasi yhden Liigacupin ottelunkin kettupaidoissa. Sopimusta ei kuitenkaan jyväskyläläisten riveistä irronnut.

Laaksonen on hyökkäävä keskikenttämies, jonka omin pelipaikka on keskikentän keskustassa. Vahvan kauden kotkalaisten paidassa pelannut Laaksonen oli viime kaudella mukana yhtä lukuunottamatta jokaisessa joukkueensa ottelussa ja onnistui maalinteossakin näissä kolmasti. Kerhoa vastaan pelatuissa otteluissa hän oli kentän parhaita ja kauden jälkeen SJK pyysikin miehen näytille. Laaksonen vakuutti seurajohdon sekä kannattajat välittömästi testiottelussa Vasa IFK:ta vastaan.

Walesin tiikeri Dorman

Richard Dorman tykitti kauden komeimman osumansa Kaurialan Stadionilla

Richie Dorman saapui Seinäjoelle viime talvena Kakkosen Närpiön Kraftista, missä mies pelasi pääosin keskikentällä tehden 11 maalia ja 6 maalinjohtanutta syöttöä. Kerhossa hän nousi avauksen vakiomieheksi kuitenkin itselleen tutummalta oikean puolustajan tontilta. 23-vuotias Dorman pelasi kaudella 2012 lähes jokaisen ottelun ja saalisti toiseksi eniten minuutteja koko joukkueesta. Hän onnistui jopa maalinteossa kahdesti.

Kovalla asenteella töitä tekevä walesilainen nousi mukaan myös maansa U23-maajoukkueeseen. Hänellä on takana myös otteluita Walesin poikamaajoukkueissa. Dorman on urallaan pelannut myös mm. Yhdysvalloissa Bostonin yliopiston joukkueessa sekä englantilaisen Blackburn Roversin akatemiassa.

Aina hyväntuulinen Richie palkittiin päätöstilaisuudessa Kauden Gentleman -pokaalilla ja hän sijoittui kärkikolmikkoon sekä kannattajaryhmä Kloppien että Kerhon Facebook-sivujen Kauden Pelaaja -äänestyksissä.