123 456 7890
OmaSp Stadionilla nähtiin erittäin tapahtumarikas Suomen Cupin puolivälierä, jonka SJK lopulta voitti Facundo Guichónin komealla tsippimaalilla luvuin 3-2. SJK meni ottelussa ensin johtoon, mutta Inter pääsi peliin mukaan ja meni jopa ohitse. SJK ei kuitenkaan luovuttanut, vaan nousi tasoihin ja iski vielä voittomaalin. Voitto tarkoittaa sitä, että SJK etenee nyt välieriin, neljän parhaan joukkoon ja vastustaja arvotaan maanantaina 20.3. klo 13.30. Välierät pelataan 1.-2.4.


SJK – FC Inter 3-2 (1-0)

1-0 37 min Billy Ions
1-1 51 min Alan Henrique
1-2 66 min Timo Furuholm
2-2 70 min Aristote Mboma
3-2 81 min Facundo Guichón

FC
Inter hallitsi ottelun alkua ja loi erinomaisen maalipaikan vartin
kohdalla. Timo Furuholm syötti Henri Lehtosen nokikkain Mihkel Aksalun
kanssa, mutta Aksalu torjui komeasti.
23. minuutilla Facundo
Guichon taisteli pallon itselleen ja syötti Aristote Mbomalle. ”Totti”
jatkoi Billy Ionsille hyvään paikkaan, mutta Interin Alan Henrique ehti
viime hetkellä väliin. Kymmenisen minuuttia
myöhemmin Totti syötti oikealta boksin rajalle Johannes Laaksoselle,
jonka sijoitus meni vain hieman ohi maalin. Vähän myöhemmin Billy Ions
pääsi laukomaan Mboman syötöstä, mutta laukaus jäi heppoiseksi.
SJK siirtyi ottelussa
johtoon 37. minuutilla. Aristote Mboma voitti pallon Billy Ionsille,
joka eteni boksiin asti ja laukoi pallon tyylikkäästi takakulmaan.
Inter loi vielä
ensimmäisen puoliajan lopulla kovan hässäkän SJK:n maalille, mutta SJK:n
puolustus kesti ja tauolle mentiin kotijoukkueen 1-0-johdossa.
Diego Bardanca sai
pallosta iskun päähänsä toisen puoliajan alussa ja joutui kentän sivuun,
samassa tilanteessa Inter sai kulmapotkun. SJK sai purettua
hetkellisesti, mutta tilanne jatkui. Diego Bardancan puuttumista
ei paikattu ja Marc Vales joutui menemään pääpallotilanteeseen yksin
kolmea Interin pelaajaa vastaan. Hässäkän päätteeksi pallo tuli Alan
Henriquelle, jonka laukaus kimposi SJK-pelaajasta maaliin.
Johannes Laaksonen
laukoi pari minuuttia Interin tasoituksen jälkeen kovan kaukolaukauksen,
mutta veto leijaili hieman yli maalin. Matti Klinga pelasi Billy
Ionsille hyvän maalipaikan reilun tunnin kohdalla,
mutta Moisanderin torjunta piti pelin tasatilanteessa. Jatkotilanteesta
Timo Tahvanainen pääsi keskittämään vasemmalta takatolpalle Aristote
Mbomalle, joka ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa.
Inter siirtyi ottelussa
johtoon 66. minuutilla. Niko Markkula keskitti oikealta laidalta ja
Timo Furuholm ohjasi maalin edestä taidokkaasti ohi Mihkel Aksalun.
SJK ei kuitenkaan
luovuttanut, vaan tasoitus syntyi heti neljä minuuttia myöhemmin. Pallo
pelattiin boksiin Billy Ionsille. Ions pääsi kääntymään ja laukoi,
Henrik Moisander torjui eteensä, ja Aristote Mboma
laukoi paluupallosen maaliin.
Ottelun ratkaisu
nähtiin 81. minuutilla. Facundo Guichon ryöväsi pallon Kosta Manevilta,
karkasi läpiajoon ja zippasi pallon tyylitellen yli Moisanderin.
Kotijoukkueen puolustus kesti lopussa, ja SJK eteni Suomen cupin välieriin.
Cup-peliä
parhaimmillaan. Tällaisia cup-pelit usein ovat ja tämä oli yksi
esimerkki siitä. Ensimmäisellä puoliajalla oli
ongelmia sijoittumisessa, eikä saatu omaa peliämme halutulla tavalla.
Löimme liian kaukaa pitkää palloa selustaan. 1-0-maalissa saatiin
pelattua paljon lähemmäksi linjaa ja linjalla oli vähemmän aikaa
reagoida. Toisella puoliajalla pelimme selkeytyi. Saatiin
keskikentän keskusta haltuun. Inter joutui juoksemaan ja joutui
vaihtamaan keskustan pelaajia. 1-1-maali oli vähän onnekas, Bardancan
poissaoloa ei paikattu, ja kimmokkeesta pallo vieri maaliin. Meni hetki
ennen kuin pääsimme takaisin peliin, sitä ennen Inter
pystyi tekemään toisen maalin. Hienointa oli, että nousimme siitä ja
voitimme pelin. Pelaamme ottelut loppuun asti. Cupissa ensisijainen
tavoite on mennä jatkoon. Huominen huilataan, sitten treenataan
torstaihin asti ja huilataan viikonloppu,
sanoi SJK:n päävalmentaja
Sixten Boström.

Koko Boströmin lehdistötilaisuus tästä.

Teimme
kaikkemme, ja pelasimme erittäin hyvin. Suuri pettymys, että
lahjoitettiin maalit. 2-2-maalissa annettiin aikaa
ja tilaa kääntyä, ja reboundista maali. Tehtiin vaikeaksi SJK:lle. Ekan
puoliajan jälkeen meidän olisi pitänyt johtaa useammalla maalilla,
vastustaja rokotti ensimmäisestä paikastaan. Toivottavasti opitaan
näistä virheistä, eikä tehdä samoja virheitä Veikkausliigassa
,
sanoi FC Interin päävalmentaja Shefki Kuqi.

Koko Kuqin lehdistötilaisuus tästä.

SJK: Mihkel Aksalu MV, Richie Dorman, Timo Tahvanainen, Johannes Laaksonen (64’ Tomas Hradecky), Billy Ions, Matti Klinga, Facundo Guichón (90+1’ Dani Hatakka), Marc Vales, Aristote Mboma, Diego Bardanca ja Mehmet Hetemaj.

Ottelun videokooste: