123 456 7890

Suuntana Kokkola
Seinäjoen Jalkapallokerho suuntaa kauden kahdeksanteen sarjaotteluunsa maanantaina, jolloin edessä on neljäs vieraspeli Kokkolassa.

Vastaan asettuu alkukauden Kakkosessa melko vaihtelevasti pelannut Gamlakarleby Bollklubb, eli tutummin Marianne-paita GBK.

Talvikaudella GBK vaikutti pelottavan vahvalta niputtaen joukkueen toisensa perään mennen tullen. Myös Suomen Cupissa joukkue eteni Kerhon tavoin 7. kierrokselle saakka, mutta Valkeakosken Haka haki Kipparihallista jatkopaikan.

Sarja alkoi kuitenkin GBK:n osalta tappiolla Iisalmessa PK-37:lle lukemin 2-1, mutta heti perään toinen vieraspeli tuotti avausvoiton joukkueen kaadettua SC Riverballin Joensuussa 1-0.

Sen jälkeen GBK pahoinpiteli FC Kiistoa kotikentällään peräti 5-1, mutta heti perään tuli kotitappio FC YPA:lle lukemin 1-0. Sitä seurasi vierastasapeli Torniossa lukemin 1-1 ja sangen yllättävä kotitappio JBK:lle numeroin 2-1. Helatorstaina GBK haki kuitenkin vierasvoiton kaatamalla Kerhollekin jo tutuksi tulleen FC Santa Clausin nuoren Tobias Wentinin kahden maalin siivittämänä numeroin 3-2.

Joukkue on muuttunut melkoisesti viime kaudesta. Valmentajaksi tuli B-juniorit viime syksynä SM-sarjaan nostanut puolalainen Jozsef Lomski ja myös pelaajistossa nähtiin karusellia.

Pois ovat brassit Vitao ja Marcelo, joiden tilalle seura hankki jenkki Chris Corcoranin ja KPV:ssa pelanneet Jussi Roikon, sekä Tommi Halosen. Staffan Svenlin puolestaan tuli JBK:sta ja huipputalentiksi luokiteltava Tobias Wentin B-junnuista.

Viime kauden ryhmästä poissa ovat myös Kristoffer ja Mattias Ainasoja, sekä Joel Sunabacka ja Mika Granholm.

Kerhon lyhyen historian aikana seurat ovat mitelleet ahkerasti niin sarjapeleissä kuin treenimatseissakin. Ensimmäinen yhteenotto nähtiin Kerhon historian toisessa kamppailussa Kipparihallissa, jolloin vieraat kaatoivat tuolloin myös Mikael Muurimäen ja Lasse Männikön palveluksista nauttineet isännät selkein 3-0 -numeroin. Nyt “Mikki” pelaa Kerhon edustuksessa ja Lasse ressuissa.

Samalla kaudella pelattiin myös maalittomasti kenraaliharjoituksessa Joupiskalla. Kesällä alavireisesti kauden aloittanut Kerho kuitenkin yllätti GBK:n Kokkolan Keskuskentällä 2-1 häviten kauden päätösottelun Joupiskalla pilkulla 1-0.

Seuraavalla kaudella sama tahti jatkui, eli vuoroin vieraissa. Kausi saatiin käyntiin Kipparihallissa huikealla tavalla Kerhon vietyä voiton satapäisen seinäjokelaiskannattajajoukon riemuksi peräti 4-1. Vastaavasti GBK masensi kotiyleisön Keskuskentällä 1-0.

Viime kaudella trendi muuttui. Toukokuussa isäntäjoukkue kellisti hiukan onnekkaastikin Kerhon Kirkonmäen muhkuraisella nurmella 1-0. Toki edelleen joukkueessa pelaavalla Misse Ebonguella oli paikkansa ratkaista peli selvemminkin, mutta radikaali pallonhallinta oli kuitenkin teohttomilla vierailla.

Revanssi saatiin soihduttamisesta kuulusaksi tulleessaa kauden päätösottelussa Joupiskalla numeroin 2-1, eli aika pitkälle ovat puntit tasan GBK:n kanssa treenipelit pois lukien.

Kerholle tarjoutuu nyt kasvojenpseun paikka. Edellinen kotiottelu seuran uuden Kakkosen ennätysyleisön jouduttua tyytymään melko apaattiseen 1-1 -kotitasapeliin Vihtavuoren Pamausta vastaan helatorstaina Keskarilla.

On tietenkin muistettava, että tuota tasapeliä edelsi kuuden ottelun voittoputki. Kerho onkin 19 pisteellään neljän pinnan karkumatkalla sarjan kärjessä tässä vaiheessa. Tänään tilanne saattaa kuitenkin muuttua, sillä muut joukkueet pelaavat kahdeksannen kierroksen ottelunsa jo sunnuntain kunniaksi tänään.

Ottelu ViPaa vastaan oli melko tyypillinen kamppailu, mitä tälle kaudelle on ollut odotettavissa. Saatuaan nopeasti johtomaalin, yritti keskisuomalainen vierailija parkkeerata bussinsa tukevasti kuudentoista rajalle ja laittaa kaupan kiinni.

Ihan täydellisesti se ei kuitenkaan siinä onnistunut, sillä Ville Ylisen keskitys lipsahti omasta pelaajasta maaliin vain neljä minuuttia johto-osuman jälkeen. Kerholla oli 80 minuuttia aikaa tehdä voittomaali, mutta nyt ei oltu aivan yhtä terävinä kuin FC Santa Clausta vastaan ja näin pisteet jaettiin.

Samat teesti pätevät varmasti myös maanantai-illan kohtaamiseen kuin aiempiinkin otteluihin. Peliväline on saatava nopeammin liikenteeseen, miehet myös radoilleen ja mielikuvitusta on löydyttävä samaan tyyliin kuin Aku Ankasta konsanaan. Muuten ei kunnian kukko kiekaise Kokkolan Keskuskentällä.

Ainakin Kerhon Aki Sipilälle matsi on todella mielenkiintoinen, sillä Kokkolan Palloseuran kasvatti tuli tälle kaudelle Kerhoon ja himoaa nyt isäntien kellistämistä kavereidensa edessä.

Voisi kuvitella, että vielä viime kaudella Kokkolan Pallo-Veikoissa Ykköstä pelanneen Sipilän esiintyminen kotikaupungissa saa liikkeelle ainakin “Silppurin” kaverit. Paha sanoa, onko niitä sitten kaksi vai 200. Toivottavasti kuitenkin katsomossa nähdään kunnon määrä kannustajia. Ainakin Klopit ovat jälleen saapumassa Kokkolaan, onhan sieltä jo ehtinyt tulla monenmoisia muistoja lyhyessäkin ajassa.

Kerholla on yhteensä 15 ottelun mittainen tappiottomien otteluiden putki Kakkosessa, kun mukaan lasketaan viime kauden kahdeksan viimeistä ottelua. Komeahan tuo rimpsu on, mutta historialla on kovin vähän tekemistä niiden asioiden kanssa, mitä huomenillalla tapahtuu itse ottelussa.

Periaatteessa Kerho pääsee peliin ihan samalla orkesterilla, joka oli kentällä Vihtavuoren Pamausta vastaan. Sen lisäksi myös kaikki A-junnut ovat käytössä tässä ottelussa, koska Max Peltosen suojateilla ei tänä viikonloppuna ole ottelua.

Jo ennestään sivussa olevien Jesse Jääskeläisen, Toni Kujalan, Matti Lähitien ja Petri Niemen lisäksi listalle tuli ViPaa vastaan tällin saanut Lee Brennan. Myös Mikko Väänäsen pelaaminen on epävarmaa hänen saatuaan pari tälliä reiteensä.

Ennen maanantain kamppailua Kerho on yksi niistä harvoista Kakkosen 42:sta joukkueesta, joka ei vielä ole otteluakaan sarjassa hävinnyt. Muut ovat Lohko A:n FC Kiffen ja Mikkelin Palloilijat, sekä Lohko B:n BK-46 Raaseporista, vaikka YLE:n TekstiTV innostuukin väittämään Warkaus JK:n olevan vailla tappioita. WJK taisi nimittäin helatorstaina kärsiä 3-1 -kotitappion TP-47:lle.

GBK:n maalinteko on muuten jakautunut todella laajalle säteelle kuluvalla kaudella. Tommi Halonen, Tobias Wentin ja Miika Hohenthal ovat kukin viimeistelleet kahdesti muiden kuuden maalin jakauduttua eri pelaajille.

Vastaavasti Kerhon ykköstykki on ollut Petter Meyer seitsemällä maalillaan Chris Cleaverin onnistuttua kolme kertaa.

Kerho lähtee kohti Kokkolaa luottavaisin mielin pelaamaan omaa peliään ja tavoittelemaan lisäpisteitä pitääkseen kärkipaikan hallussaan myös kahdeksannen kierroksen jälkeen.

Matsi alkaa Kokkolan Keskuskentällä klo 18.30. Tervemenoa kannustamaan Kerho voittoon!