123 456 7890

Tavoitteena yleisöryntäys

Seinäjoen Jalkapallokerho kohtaa Suomen Cupin 5. kierroksen kotiottelussaan pietarsaarelaisen Veikkausliigassa pelaavan FF Jaron, joka pelasi erinomaisen ottelun sunnuntaina FC Honkaa vastaan joutuen kuitenkin tyytymään maalittomaan tasapeliin.

Kerho puolestaan vieraili lauantaina Jyväskylässä kaataen paikallisen FC Blackbirdin 4-2 (4-0) ratkaistuaan ottelun käytännössä jo ensimmäisellä puoliajalla.

Keskiviikon pohjalaisten välien selvittelyyn kotijoukkueen leirissä toivotaan varsinaista yleisöryntäystä, sillä liigajoukkueet eivät erityisen tiheään Seinäjoella ole vierailleet tosi pelien tiimoilla.

“Nautitaan pelaamisesta”

Kotijoukkuetta ensimmäistä kauttaan luotsaava Tomi Kärkkäinen ei juurikaan pohdi ennakkoasetelmia, joissa FF Jaro on luonnollisestikin selkeä suosikki.

“Me lähdemme nauttimaan pelaamisesta. Tämä on meille haaste, mutta samalla se on sitä myös Jarolle. Heillä on kaikki hävittävänä, meillä ei mitään. Meille tässä pelissä on vain voitettavaa”, painottaa Kärkkäinen.

“Joudumme hieman muokkaamaan kokoonpanoamme ja kierrätämme varmasti materiaaliamme, jota onneksi on runsaasti. Olemme talvikaudella kohdanneet VPS:n, HJK:n ja Ykkösen RoPS:n, joten tiedämme kyllä, että vastaan tulee kovan luokan ammattilaisjoukkue. Tällaiset ottelut ovat kuitenkin tulosten lisäksi myös paikkoja oppia asioita. Nuoret pelaajamme saavat nähdä, miten ammattimiehet tekevät töitä”, lisää Kärkkäinen.

Kerhon leirissä odotukset ottelua kohtaan ovat suuremmat katsomon ja tapahtuman puolella kuin itse kentällä. Peliin lähdetään selkeänä altavastaajana, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että sitä lähdettäisiin häviämään.

Sen sijaan katsomon puolella haetaan “voittoa”. Kerhon Kakkosen kauden avausta seurasi seuran ennätysyleisö, 824 katsojaa, ja nyt tuo lukema halutaan lähettää historiaan saavuttamalla ainakin 1000 katsojan rajapyykki. Siihen on olemassa myös realistiset saumat.

“Uskon hyvään peliin”

Pietarsaarelaisten kipparina sunnuntaina esiintynyt Marco Matrone uskoo luvassa olevan hyvän ja mielenkiintoisen ottelun.

“Itse uskon, että keskiviikon pelistä tulee hyvä juttu. SJK on kuitenkin Kakkosen tasolle erittäin hyvä joukkue ja panostanut tähän kauteen vahvasti. Kajaanissa pelasimme Kolmosen Spartakia vastaan ja voitimme sen suhteellisen helposti. Nyt vastustaja on kuitenkin kovempi. Luulen, että SJK laittaa ihan tosissaan kampoihin ja cupin matsit ovat aina melko arvoituksellisia”, painottaa Matrone.

“Alempisarjalaiselle nämä ovat huomattavasti helpompia pelejä siinä mielessä, että mentaalisella puolella liigajoukkueilla on joskus vaikeaa. Kyllä tähän peliin on kuitenkin syytä lähteä ihan samalla tavalla kuin liigamatsiin. Valmistautumisen on oltava kunnossa. Meillä on muistoja siitä, miten toissa kaudella pudotimme hyvällä pelillä FC Lahden, mutta sitten hävisimme Ykkösen TP-47:lle vieraissa. Ei näihin peleihin voi löysäilemään lähteä”, Matrone jatkaa.

“Kerhon leirissä jokainen pelaaja on täynnä näyttämisenhalua ja tulee varmasti 110% lasissa meitä vastaan. Me suhtaudumme cupiin kuitenkin ihan tosissamme, sillä viidellä voitolla voimme päästä Eurooppaan. Eivät nämä meille mitään pakkopullaa suinkaan ole”, painottaa Matrone, joka harmitteli vielä maalitonta tasapeliä FC Honkaa vastaan.

FF Jaro pelasi ottelun ilman Alexei Eremenko Junioria ja Matronen mielestä se näkyi, vaikkei sitä katsomoon välttämättä huomannut.

“Kyllä siinä tuli hieman Loshaa ikävä kun pääsimme miesylivoimalle. Hän on kuitenkin pelaaja, joka pystyy omilla ratkaisuillaan kääntämään pelin voitoksi. Sitä luovuutta me kyllä jäimme kaipaamaan”, Matrone analysoi sunnuntain koitosta.

Junior sivussa – Kerho siipirikkoinen

Jos on FF Jarolta sen suurin tähti, Alexei Eremenko Junior sivussa, ei pääse kotijoukkuekaan ihan ykkösnyrkillään haastamaan liigavieraitaan.

SJK:n joukkueelle lauantaina kaksi maalia vieraissa puskenut Juha Etelä-Aho loukkasi pelissä polveaan, kuten myös pitkän tauon jälkeen kehiin palannut Johannes Saranpää. Kun listalle lisätään jo ennestään aikaisemmin mm. Jarossa pelannut polvivaivainen Mikael Muurimäki, Petri Huttu, Jussi Kankaanpää ja Mikko Väänänen, on Tomi Kärkkäisellä todellakin edessään rotaatiojuttuja kokoonpanoa rakentaessaan.

Ottelu alkaa keskiviikkona Jouppilanvuoren tekonurmella klo 18.00.