123 456 7890

U17 avasi voitoilla

SJK Junioreiden U17 akatemia avasikotiturnauksensa kahdella kohtuullisen värikkäällä voitolla.

Joukkue avasi turnauksen ottelulla lahtelaista FC Reipasta vastaan ollen pelin ensimmäisellä puoliajalla selkeästi hallitsevampi osapuoli. Pelistä tuli kuitenkin vaihtokarusellin myötä sangen jännittävä, mutta mustapukuinen isäntäjoukkue pystyi pitämään voiton itsellään niukasti, mutta varsin ansaitusti numeroin 4-3 (3-1).

Vieraat menivät aamun ensimmäisessä koitoksessa johtoon vapaapotkun jälkihässäkästä. Kova ja matala vapari maalinsuulle tarjosi tekopaikan, josta viirupaita iski pelivälineen verkkoon.

Osuma ei kuitenkaan lamaannuttanut kotijoukkuetta, eikä varsinkaan vuosimallin 1997 nuorukaista, Antti Palomäkeä, joka iski noin vartin sisään pallon kolme kertaa peräkkäin vieraiden verkkoon.

Toisella puoliajalla Janne Tuohisaari viimeisteli numeroiksi jo 4-1, jonka jälkeen alkoi varsinainen vaihtokaruselli. Varsin nuorella ryhmällä matkassa ollut kotijoukkue sekoitti pakkaansa antaen minuutteja vähän joka pelurille, aivan kuten treenipeleissä on suotavaa. Toki se vaikutti myös pelaamiseen ja ensimmäisen puoliajan näyttävät syöttökarusellit jäivät hiukan vähemmälle. Samalla lahtelaiset saivat myös otetta pelistä kaventaen kahdella osumalla.

Voitto oli kuitenkin Timo Taipaleen ja Jukka Metsä-Ketelän suojateille ansaittu, sillä tilanne olisi voinut olla ennen Reippaan kavennusmaaleja selkeämpikin.

Iltapäivän toisessa matsissaan vierasjoukkueena porilaista FC Jazzia vastaan esiintynyt isäntä oli hiukan muokannut kokoonpanoaan.

Porilaiset olivat hävinneet ensimmäisen matsinsa JJK:lle maalittomasta puoliaikatilanteesta huolimata selvin 3-0 (0-0) -numeroin, joten joukkue tarvitsi ehdottomasti voiton säilyttääkseen saumansa kärkikahinoihin.

Iltapäivä peli olikin vielä värikkäämpi kuin SJK:n aamun koitos. Olkoonkin, että molemmat ottelut päättyivät Kerhon 4-3 -voittoihin.

FC Jazzia vastaan SJK meni nopeasti johtoon Antti Palomäen oltua taas kärppänä paikalla jo ennen kuin digitaalinen tuloslaite oli ehtinyt kymmenen peliminuutin kohdalle. Aivan yhtä nopeasti FC Jazz iski tasoituksen, mutta tauolle mentiin SJK:n johdossa 2-1 Elias Ahteen viimeisteltyä turnauksen ensimmäisen maalinsa.

Toisella puoliajalla iskokoinen ja varsin fyysisesti pelannut vierailija iski tiiviiseen tahtiin kahdesti kääntäen johtoaseman itselleen.

Oli hienoa nähdä nuoren SJK-joukkueen kuitenkin taistelevan ansiokkaasti ja kun näin tekee, yleensä taivaankappaleet osuvat myös kohdilleen.

SJK nousi tasoihin saatuaan pilkun, jonka Jesse Sarajärvi laukoi oikeaan alakulmaan.

Voittomaali puolestaan syntyi ensimmäisessä ottelussa topparina pelanneen Joona Niemelän toimesta hänen tultuaan kärkeen vaihdosta.

Näin lauantain kaksi ensimmäistä ottelua tuottivat identtiset 4-3 -tulokset SJK junnuille. Asetelmat ennen sunnuntain viimeistä lohko-ottelua Jyväskylän JJK:ta vastaan ovat herkulliset. Voiton myötä joukkue on takuuvarmasti finaalissa.

Otteluohjelma:
Lauantai 26.11.
09.00-10.15 SJK – FC Reipas 4-3 (3-1)
10.20-11.35 JJK – FC Jazz 3-0 (0-0)
11.40-12.55 FC Honka – MP 3-0 (0-0)
13.00-14.15 OLS- TPV 2-1 (1-0)
14.20-15.35 FC Jazz- SJK 3-4 (1-2)
15.40-16.55 FC Reipas – JJK 3-2 (2-1)
17.00-18.15 FC Honka- OLS 1-1 (1-1)
18.20-19.35 MP- TPV 2-0 (1-0)

Sunnuntai 27.11.
08.00- 9.15 FC Honka- TPV
09.20-10.35 MP- OLS
10.40-11.55 SJK – JJK
12.00-13.15 FC Reipas- FC Jazz
13.30-14.45 (sijat 7-8)
14.50-16.05 (sijat 5-6)
16.10-17.25 (sijat 3-4)
17.30-18.45 (sijat 1-2)