123 456 7890

SJK:n toimitusjohtaja Teemu Virtanen on matkustanut Sveitsin Nyoniin, missä arvotaan huomenna maanantaina UEFA Champions Leaguen 1. ja 2. kierroksen otteluparit. SJK on mukana karsinnoissa 2. kierrokselta alkaen. Arvonnat alkaa Suomen aikaa klo 13.00. Arvonnat lähetetään suorana lähetyksenä UEFA:n nettisivujen kautta. Tarkempi linkki lähetykseen tulossa SJK:n some-kanaviin huomisen aikana.

SJK on mukana arvonnoissa sijoittamattomana joukkueena, mikä tarkoittaa sitä, että se saa vastaansa toisella kierroksella sijoitetun joukkueen. Sijoitetut joukkueet ovat UEFA:n pisteytysjärjestelmässä keränneet niin sanottujen maapisteiden lisäksi seurana tarpeeksi pisteitä ja siten kuuluvat Euroopan joukkueiden eliittiin. Pisteitä kerääntyy eurocupeissa pelatuista otteluista.


Toisella karsintakierroksella on mukana 34 joukkuetta ympäri Eurooppaa ja ne jaetaan kolmeen arvontakoriin siten, että yhdessä korissa on 10 joukkuetta ja kahdessa muussa 12. Korien joukkueet jaetaan sijoittamattomiin ja sijoitettuihin joukkueisiin, jotka kohtaavat toisensa. Vielä ei ole tiedossa kuinka jaot korien välillä menevät, mutta UEFA tiedottaa niistä ennen arvontoja huomenna aamupäivällä. Aiemmin toisen kierroksen arvonnoissa on korijakoon käytetty maantieteellistä perustetta.


Toisen kierroksen sijoitetut joukkueet:

Red Bull FC Salzburg, Itävalta

Glasgow Celtic, Skotlanti

APOEL Nicosia, Kypros

BATE Borisov, Valko-Venäjä

Legia Warsaw, Puola

Dinamo Zagreb, Kroatia

Ludogorets, Bulgaria

FC Kobenhavn, Tanska

Qarabag, Azerbaidzhan

Rosenborg, Norja

Astana, Kazakstan

Sheriff Tiraspol, Moldova

Sk�nderbeu, Albania

Red Star Belgrad, Serbia

Dinamo Tbilisi, Georgia

FH Hafnarfjordur, Islanti

Trenč�n, Slovakia


UEFA Champions Leaguen 2. kierros pelataan kaksiosaisina otteluina, joiden yhteistulos ratkaisee 3. kierrokselle etenijän. Tasatuloksella vierasmaalisääntö on voimassa. Ensimmäinen osa pelataan joko tiistaina tai keskiviikkona 12.-13. heinäkuuta ja toinen osa ti-ke 19.-20. heinäkuuta. Arvonnoissa myös selviää aloittaako SJK pelit kotona vai vieraissa.


Heti arvontojen jälkeen joukkueiden edustajat tapaavat toisensa Sveitsin Nyonissa ja sopivat tarkemmat ajat otteluille. SJK tiedottaa pelien ajoista ja vastustajasta välittömästi niiden vahvistuttua.


Lipunmyynti SJK:n ensimmäiseen UEFA Champions League -otteluun Seinäjoen OmaSp Stadionilla aloitetaan keskiviikkona 22.6. SJK:n verkkokaupassa.