123 456 7890

Vaasassa ratkaisu rankusta
VIFK – SJK 1-0 (1-0)

30 min 1-0 Mikko Ylihärsilä (rp)

Seinäjoen Jalkapallokerhon matka satamakaupunkinsa Vaasan Kaarlenkentälle ei oikein mennyt ihan kaavailuiden, toiveiden tai haaveiden mukaan. Suomen arktisimman kaupungin tittelistä taistelevan kaupungin ruotsinkielistä eliittiä edustava perinteikäs Vasa IFK otti sarjapisteet itselleen ohittaen samalla Kerhon sarjataulukossa.

Jos tuloksesta haluaa jotakin hyvää löytää, se on ehdottomasti maalintekijä, eli ei löytynyt Vaasasta ratkaisijaa omasta takaa, vaan ainokaisen ampui pilkulta TP-Seinäjoen kasvatti Mikko Ylihärsilä maalivahti Aki Lyyskin hyppysten kautta verkkoon reilun puolen tunnin pelin jälkeen.

Komeassa syyskesän illassa loistavalla nurmella pelattu ottelu oli juuri sellainen kuin etukäteen saattoi hyvinkin odottaa kahden ennakkoon toisensa hyvin tuntevan joukkueen kohdatessa toisensa. Peli oli tarkkaa, eikä maalipaikoilla todellakaan juhlittu. Kotijoukkueella niitä oli ehkä muutama enemmän, sillä vain pari kertaa pääsi Kerho oikeasti ahdistelemaan kotijoukkueen jenkkivahdin, Brian Popen maalia.

Ensimmäisellä puoliajalla valmentaja Esa Haanpään laatima 4-2-3-1 -systeemi ei toiminut erityisen maineikkaasti, sillä pelaajat ajautuivat tämän tästä miltei wanhojen aikojen 4-2-4 -systeemiin, jolloin keskikentän keskustaan suunniteltu 3-2 -ylivoima menetettiin isännille VIFK:n kärjessä pelanneen Mikko Ylihärsilän tultua tukemaan hyvin keskikenttäpelaajia.

Ottelun ainoa maali syntyi pilkusta, jota ei oikein voi millään tavalla edes kyseenalaistaa. Tilanteessa sattui parikin suuren luokan virhettä jo aiemmin ja kun Tiitus Lehtisen poissa ollessa topparin tontilla pelannut Jukka-Pekka Salminen joutui yhdessä Petri Niemen kanssa rikkomaan Thomas Johanssonia, vei ottelun erinomaisesti tuominnut Suad Lulic pallon pilkulle.

Vaikka kotijoukkue voiton ottikin, ei häikäissyt senkään pelaaminen. Palloa pyöritettiin ensin alakerrassa laidalta toiselle ja kerta toisensa jälkeen Artur Lemanowicz veti sen jälkeen pitkän pallon pystyyn kohti Mikko Ylihärsilää. Keskikentällä Jonas Nygå;rdin ja Johnny Glasbergin roolina oli lähinnä voittaa kakkospallot ja rikkoa peliä. Siinä toki kaksikko onnistuikin erittäin hyvin.

Toisella puoliajalla vierasjoukkue teki kaikki kolme vaihtoaan heittäen junnuikäisiä nuoria miehiä kehiin hakemaan kokemusta ja tuomaan lisää jalkoja peliin siinä myös omalla tavallaan onnistuen, vaikkei tasoitusta saatukaan aikaiseksi. Samir Bouroussi, Timo Rauhala ja Kakkosessa debytoinut Saku Koskinen täyttivät paikkansa aivan kelvollisesti.

Muilta osin siistissä, mutta sopivan fyysisessä kamppailussa tunteet roihahtivat pariin otteeseen ihan kunnolla. Ensin isäntien Joakim Södergå;rd ajeli keskialueella Ville Pajulan melko rumasti saaden tempustaan vain keltaisen kortin, vaikka värikkäämpääkin olisi saattanut odottaa. Vain hetkeä myöhemmin Kerhon Mikael Muurimäen voimakas potku osui suoraan tilanteeseen suin päin syöksyneen maalivahti Brian Popen kasvoihin. Tilanne oli kuitenkin tuomarin mukaan selkeä vahinko ja pelitilanne, eikä “Mikkiä” edes varoitettu. Onneksi myös Pope keräsi kamansa pienen huoltamisen jälkeen ja pystyi jatkamaan peliä, vaikka ottelun jälkeen lähtikin pistäytymään sairaalassa tutkittavana.

Ottelun loppuhetkillä valmentaja Haanpää nosti vielä toppari Petri Niemenkin sentteriksi vieraiden hakiessa vimmatusti tasoitusta. Sitä ei kuitenkaan tällä kertaa onnistuttu tekemään ja näin Kerho kärsi kauden toisen vierastappionsa edellisen tultua heinäkuussa Jyväskylässä. Muut seitsemän vierasreissua ovat sujuneet voitokkaasti.

Kerhon peli ei nyt oikein häikäissyt millään tavalla. Joukkueesta on todella vaikea nostaa ketään erityisen vahvasti esiin, joskin Toni Kujala kyllä rehki, raatoi ja raastoi ensimmäisellä puoliajalla kaikilla sylintereillään. Ei kukaan liioin pettänyt, vaikka toki Tiitus Lehtistä alakertaan kaipasikin. Arvovaltainen Veikkausraati katsoi Kerhosta palkitsemisen arvoisiksi yhden tähden saaneen Marko Hutun ja pytyn pokanneen Mikael Muurimäen.

VIFK vei tällä kaudella nimiinsä kummatkin keskinäiset sarjakamppailut ja pitää nyt hallussaan neljättä sijaa. Mikäli Kerho olisi pystynyt kääntämään ottelun edukseen olisi välimatkaa kolmantena olevaan FC YPA:aan ollut vain kolme pistettä. Nyt sarkaa on enemmän kynnettävänä ja ne talkoot jatkuvatkin jo lauantaina joulupukkien saapuessa pikkuisen aikaisessa vaiheessa kiertueelleen. Rovaniemeläinen FC Santa Claus nimittäin vierailee Prunttimäessä lauantaina.

Yhdessä asiassa Seinäjoelle tuli selkävoitto jälleen kerran. Klopit olivat paikalla ja myös kuului mukavasti. Kiitosta tuli toiminnasta myös VIFK:n suunnasta, eikä syyttä. Vaikka vaasalaiset tykkäävätkin pitää itseään jalkapallokaupunkilaisina, jäi tälläkin kertaa katsomossa tarjolle vain statistin osa. On sääli, ettei paikallista peliä seurata juuri millään tavalla huomioiden kaupungin seurojen historian ja pelaajamäärät.

SJK: Aki Lyyski, Mikko Väänänen, Jukka-Pekka Salminen (v), Petri Niemi (v), Jaakko Lampi, Ville Kukkanen (58. Samir Bouroussi), Toni Kujala (81. Saku Koskinen), Ville Pajula, Marko Huttu, Juha Etelä-Aho (64. Timo Rauhala), Mikael Muurimäki (v)

Kuvagalleria