123 456 7890

Vahvistunut PK-37 vieraaksi
Seinäjoen Jalkapallokerhon kauden toiseksi viimeiseen kotiotteluun saapuu vieraaksi kauden mittaan vahvistunut iisalmelainen PK-37, jonka peräsimessä vaikuttaa juuri seuran kanssa uuden sopimuksen solminut suomalaisjalkapallon legenda, Atik Ismail.

Komean uran pelaajana luonut Ismail tuo joukkonsa Seinäjoelle revanssi mielessään siniasuisen PK-37:n hävittyä hienolla Sankarniemen stadionillaan Kerholle kesällä numeroin 4-2.

Tämän kauden Kakkosen alkutaipaleilla Ismail avasi sanaisen arkkunsa yhdessä maamme johtavista urheiluaviiseista viitaten Lohko C:n järjettömään ulkomaalaispelaajien määrään. Kas kummaa, kuitenkin myös PK-37:n riveihin on vähitellen ilmaantunut muiden kuin Suomen passia taskussaan kantavia pelaajia. Heitä on yhteensä iisalmelaisten listoilla TP-Seinäjoenkin väreissä esiintyneen brasilialaisen Cassianon lisäksi hänen maanmiehensä, , sekä Moskovassa syntynyt Dimitri Klimov ja sierraleonelainen John Keister. Toisen polven jalkapalloilija, Ciro Francis ei tosiaan ole ulkomaalaisvahvistus, vaan Suomessa oppinsa saanut Kuopion Palloseurasta tulleen Klimovin tavoin.

Alkukauden tahmeuden jälkeen Ismail on saanut nippunsa pelaamaan erinomaisen hyvin. Siitä on osoituksena viime sunnuntaina maaliton tasapeli sarjajohtaja FC Kiiston kanssa, vierasvoitto FC YPA:sta selvin 4-1-numeroin, maaliton vieraspiste Norrvalla FF:lta ja vierasvoitto JBK:sta lukemin 1-0. Ei todellakaan siis mikään turha porukka.

Kotijoukkue selvitti kolmen vierasottelun kiertueensa varsin mukavasti ottaen tarjolla olleista yhdeksästä pisteestä seitsemän. VPS-juniorit kaatui Hietalahdessa 7-0, Närpes Kraft Mosedalin kentällä 2-1 ja Oulusta joukkue haki maalittomalla tasurilla pinnan OLS:lta, joka edelleen taistelee sarjapaikastaan.

Kotijoukkue on sarjataulukossa tällä hetkellä kahdeksantena pisteen päässä JBK:sta. Vastaavasti vierailija PK-37 on kymmenennellä sijalla vain kaksi pistettä Kerhosta. Taistelu alemman keskikastin sijoituksista käy edelleen tiukkana, sillä kaksikon väliin mahtuu vielä Närpes Kraft 30 pisteellään.

Kerhon riveistä on lauantaina varmuudella sivussa Kokkolan Pallo-Veikkojen mukana farmisysteemin sallimana pelaava nuori Tommi Haanpää, jolla on tilillään jo kymmenen maalia debyyttikaudellaan Kakkosessa. Moni voi ihmetellä, miksi Haanpää on nyt KPV:n matkassa, mutta syy on melko selvä ja yksinkertainen: nuorelle miehelle annetaan mahdollisuus kun sellainen tarjoutuu. Sarjapaikka on Kerhon kohdalta kuitenkin jo varma, joten siinä mielessä Tommilla on tilaisuus päästä nuuskimaan tuulia ylemmän sarjatason joukkueessa. Myös Närpiössä loukkaantunut Mikko Väänänen, Nelosen ottelussa Kauhajoen Karhun maalivahdin tyrmäämäksi tullut Jukka Ahola, sekä Oulussa nilkkansa loukannut Tiitus Lehtinen ovat sivussa. Marko Hutun Oulussa uusiutunut “puujalka” saattaa myös pitää hänet pois kokoonpanosta.

Kerho saa kuitenkin jalkeille aivan kelvollisen ryhmän, sillä viime viikolla Oulusta sivussa olleet kuumesairaat Jukka-Pekka Salminen ja Henri Saranpää lienevät jo pelikuntoisia.

Vaikka Tommi Haanpää onkin KPV:n mukana, on joukkueesta löytynyt tulivoimaa muutenkin. Juha Eelä-Aho on osunut neljä kertaa kolmessa viimeisessä matsissa ja vain tolppa pelasti OLS:n Castrnin kentällä viime sunnuntaina. Henri Saranpäällä on tilillään kuusi maalia ja Hutun veljekset, Marko ja Petri ovat osuneet viidesti.

Keskiviikkona Jani Asuintupa lupaili sanomalehti Eparin sivuilla 3-1 -kotivoittoa. Onnistuuko Kerho lunastamaan “Jankkerin” antaman lupauksen nähdään Keskuskentällä klo 16.00 lauanataina.op”