123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerhon uusi päävalmentaja, Simo Valakari, tekee lauantaina kotidebyyttinsä Kerhon penkin takana, kun SJK isännöi Oulun Palloseuraa. Ottelu on kauden toiseksi viimeinen kotiottelu ja sarjaa on jäljellä yhteensä kolme peliä. Kerhon tavoitteena on edelleen päättää kausi sarjakakkosena, joten pisteitä kaivataan jokaisesta ottelusta.

SJK on tällä hetkellä Ykkösen kuntopuntarin kärjessä ja elokuun siirtoikkunan aikana vahvistunut OPS on myös esittänyt viime aikoina hyviä otteita, joten luvassa on hyvätasoinen Ykkösen kamppailu Keskuskentällä.

Tämän hetken säätiedotus lupaa lauantaille aurinkoista ja kaunista syyspäivää. Keskuskentän portit aukeavat jo klo 13.30, samoin kuin kioskit, makkaranmyynti ja olutteltta, joten ota kaverisi sekä naapurisi mukaan ja lähde Keskuskentälle viihtymään klo 15.00 alkavaan matsiin!

Palloseuran uudet kujeet

Lauantaina vastaan tuleva OPS on Kerholle entuudestaan varsin tuttu tapaus. Tuttu siksi, että SJK ja OPS pelasivat Kakkosessa kaksi kautta samassa lohkossa ja tälläkin kaudella on kohdattu jo kahdesti. Vielä kun valmentajan tontilla on Seinäjoellakin valmentanut ja isossa arvossa oleva Luiz Antonio, ei tarvitse ihmetellä, että mikäs Palloseura se sieltä kylään oikein tulee.

Toisaalta samaa ei voi sanoa OPS:n pelaajistosta, sillä Manageri Miika Juntusen johtamistyylillä pelaajia tulee ja menee peliesitysten mukaan ovista ja ikkunoista. Viimeksi tällä kaudella elokuun siirtoikkunan auetessa, manageri Juntunen matkusti itse Nigeriaan ja scouttasi sieltä kokonaista kahdeksan pelaajaa Ouluun, jotka hän oli parissa testimatsissa katsonut riittävän tason omaaviksi. Näistä afrikkalaisista kaksi on jo päässyt Suomeen asti pelikentille ja loput ovat tulossa viimeistään talven aikana antamaan näyttöjä pohjoiseen. Tuon lisäksi joukkuetta vahvistettiin espanjalaisella hyökkääjä Eduardolla ja puolalaisella topparilla Piotr Gurzedalla.

Vaikka joukkueen valmennuksen treenikentällä hoitaakin päävalmentaja Luiz Antonio on Juntusella niin suuri rooli seurassa, että peluutukseenkin hän vaikuttaa puhelimella katsomosta käsin. Juntunen onkin varmaan koko suomalaisen jalkapalloilun värikkäimpiä persoonia ja hän on kerännyt otsikkoja jo omalta peliuraltaan asti. Jos Oulussa suurimmat katsojaluvut kerää toistaiseksi AC Oulu, kerää suurimman huomion silti Juntunen ja OPS. Kenties tulevaisuudessa oman talveksi valmistuvan OPS-hallin myötä myös menestyksenkin?

OPS pääsee Seinäjoelle terveellä ja vahvistuneella ryhmällä eikä heillä ole pelikieltojakaan rasitteena. Viimeisen viiden vuoden sisällä SJK on kohdannut OPS:n jo kuudesti ja joka kaudella voitot ovat joukkueiden välillä menneet tasan. Tällä kaudella OPS kävi Seinäjoella toukokuussa katkaisemassa Kerhon 44 ottelun tappiottoman putken ja taas Oulussa kauden toisessa kohtaamisessa pisteet jaettiin 1-1-tasatuloksella. Tilastojen valossa nyt on siis SJK:n vuoro voittaa.

Lähes täydessä iskussa kotipeliin

Seinäjoen Jalkapallokerho pääsee lauantaiseen kotiotteluun ilman pelikieltoja ja lähes täydessä iskussa, sillä vain kautensa jo loukkaantumiseen päättänyt Teemu Penninkangas on sivussa varmasti. Pikkukolhujen kanssa edelleen painivat Aki Sipilä ja Jyri Hietaharju saattavat joutua vielä huilaamaan, mutta tuo selvinnee viimeistään perjantain treeneissä. Lainamiehiä ei ole ja Tiitus Lehtinenkin alkaa olla pelikunnossa.

Lauantainahan samaan aikaan on jo sarjanousun Kakkoseen varmistaneella SJK Reserveillä kauden viimeinen ottelu Vaasassa. SJK Reservit pitänee tuota ottelua kuitenkin kenraaliharjoituksena ensi viikolla pelattavaa Regions’ Cupin finaalia varten, eikä mukana ole liiemmin pelaajia, jotka ovat tällä kaudella pelanneet Palloliiton sarjoissa. Myös A-junnuilla on viikonloppuna oma tärkeä kamppailunsa, joten juniorit ovat mukana siellä.

Joka tapauksessa Kerhon edustuksen kokoonpanoa valitaan vähintäänkin seuraavasta ryhmästä: Luis Fernando, Tomas Karike, Mikko Ylihärsilä, Ville Ylinen, Mikko Väänänen, Janne Hosio, Timo Rauhala, Pat Phelan, Matti Lähitie, Richie Dorman, Justin Moose, Patrik Lomski, Touko Tumanto, Chris Cleaver, Tommi Haanpää, Christian Sund, Kim Palosaari, Daniel Caumo ja Toni Lehtinen.

Vaikka SJK hävisi niukasti edellisen kamppailunsa Kotkassa FC KooTeePeen vieraana on Kerhon syksyn kunto ollut Ykkösen kovin. Viimeisessä viidessä ottelussa on tullut neljä voittoa ja vain yksi tappio. Maalisuhdekin noista kamppailuista on komea 7-1. Viime viikon tappion myötä SJK tipahti kuitenkin sarjassa kolmanneksi. Ero yläpuolella olevaan PK-35 Vantaaseen on kuitenkin vain pisteen suuruinen, joten tavoitteena oleva kakkossija on edelleen mahdollinen. Se olisikin nousijajoukkueelle varsin hieno saavutus kaikin puolin. Ensi viikon sunnuntaina SJK isännöi jo sarjan voiton varmistanutta Rovaniemen Palloseuraa ja viimeinen ottelu pelataan Oulussa AC Oulun vieraana.

SJK – OPS lauantaina 22.9. klo 15.00 Seinäjoen Keskuskentällä. Portit, kioskit ja olutteltta aukeaa klo 13.30 ja olutteltalla juoma on halpaa pari ensimmäistä puolituntista. Liput 10/6 euroa ja ennakkolippuja myy Hospoda sekä Pub Wilson pitkin viikkoa. Myös Prisman SJK-piste myy lippuja perjantaina klo 16-20 ja lauantaina klo 10-14 välisenä aikana. Ennakkolipuista saa 20%:n alennuksen, jos ostaessa käyttää S-bonuskorttia.

Tervetuloa viihtymään Keskuskentälle!