123 456 7890

Suomen jalkapalloilun pääsarja, eli Veikkausliiga, alkaa!
Kauden ensimmäiset ottelut pelataan sunnuntaina 6.4. klo 16.00 alkaen, kolmella paikkakunnalla.

Muut joukkueet aloittavat kautensa vasta viikon päästä ja mukana on tuolloin myös historiallista ensimmäistä pääsarjakauttaan aloittava Seinäjoen Jalkapallokerho.

Osa joukkueista ottaa kauteen varaslähdön tulevien europelien johdosta ja kun he pelaavat kesällä europelien karsintakierroksia, pelaavat muut joukkueet kierrokset täyteen.

SJK aloittaa oman kautensa Rovaniemiellä ja kohtaa pelissään isäntäjoukkue Rovaniemen Palloseuran. Sinänsä hauska sattuma, että aikoinaan edellinen seinäjokelaisjoukkue joka on pelannut Veikkausliigassa, aloitti tuolloin myös Rovaniemellä. RoPS – TP-Seinäjoki pelattiin kuitenkin noin kuukautta myöhemmin, eli vasta toukokuussa 4.5.1997. TP-Seinäjoki aloitti komeasti 1-2 (1-2) vierasvoitolla ja ottelun maalintekijät olivat Sami Kähkölä ja Toni Suutari. Rovaniemeläisten ainokaisen iski Imo Lius.

Kauan on kulunut tuosta ajasta ja nyt käännetään seinäjokelaisen jalkapalloilun historiassa uusi lehti.

Tämä porukka on jo tehnyt historiaa ja tekee sitä edelleen ensi lauantaina 12.4. Rovaniemellä

Avausottelut

Kauden kolmeassa avausottelussa hallitseva mestari HJK saa vieraakseen Helsingissä FF Jaron ja muut avaussunnuntain ottelupaikkakunnat ovat Rovaniemi ja Myllykoski.

Veikkausliigakauden 2014 avausottelut:

Su 06.04. klo 16.00 RoPS – VPS
Su 06.04. klo 16.00 MYPA – FC Honka
Su 06.04. klo 16.00 HJK – FF Jaro

Muut 1.kierroksen ottelut:

La 12.04. klo 16.00 HJK – KuPS
La 12.04. klo 16.00 TPS – FC Honka
La 12.04. klo 16.00 RoPS – SJK
Su 13.04. klo 16.00 MYPA – FC Lahti
Su 13.04. klo 16.00 FF Jaro – FC Inter
Su 13.04. klo 16.00 IFK Mariehamn – VPS

Kaikki kauden SJK ottelut löydät täältä.

SJK pelasi Rovaniemellä viimeksi Ykkösen kaudella 2011

Veikkausliiga

Veikkausliigaan osallistuu 12 joukkuetta, jotka pelaavat kolminkertaisen sarjan, siten että jokaisella joukkueella on 33 ottelua (16 tai 17 koti- ja 16 tai 17 vierasottelua, riippuen edellisen kauden sarjasijoituksesta). Veikkausliiga alkaa huhtikuussa ja päättyy 198 ottelun jälkeen lokakuussa, jonka jälkeen sarjan voittaja on jalkapalloilun Suomen mestari. 

Veikkausliigan viimeinen joukkue putoaa suoraan Ykköseen.



Otteluohjelma löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Veikkausliigan voittaja osallistuu seuraavalla kaudella UEFA:n Mestareiden liigaan ja Veikkausliigan toinen sekä kolmas osallistuvat UEFA:n Euroopan liigaan. Mikäli Suomen Cupin voittaja on Veikkausliigassa sijoilla 2. tai 3., niin Veikkausliigasta saavutettu Euroopan liigan paikka siirtyy neljänneksi sijoittuneelle joukkueelle. Mikäli Suomen mestaruuden voittanut joukkue voittaa myös Suomen Cupin, niin cupin loppuottelun hävinnyt osapuoli saavuttaa paikan Euroopan liigaan.

Lisätietoa Veikkausliigasta saat täältä.

Veikkausliiga otti kaudelle 2014 ensimmäisenä pohjoismaisena sarjana saman pelipallon käyttöön kaikille joukkueille.

Televisiointi ja seuraaminen

Veikkaus-TV näyttää kauden aikana 50 ottelua suorana.
Ottelut nähdään ilmaiseksi parannetulla VeikkausTV:n alustalla.

Kuvan tarkkuus kasvaa kaksinkertaiseksi ja lisäksi kuvaruudun kokoa kasvatetaan, yhteyspäällikkö Juha Laasila Veikkaukselta kertoo Veikkausliigan nettisivuilla.

Ensimmäinen ottelu VeikkausTV:llä on sunnuntaina 6.4. pelattava HJK – Jaro.

Meillä on nyt tarjolla laajalti otteluita nähtävissä maksutta ja kesäkuusta lähtien niitä pystyy katsomaan myös kännykän kautta, Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa sanoo Veikkausliigan nettisivuilla.

Kaikki muutkin ottelut kuvataan kokonaisuudessaan ja materiaali kaikista otteluista on vapaasti median käytössä, Marjamaa jatkaa

Veikkausliigan.com on Veikkausliigan virallinen nettisivu, josta löydät kaikki ajankohtaiset uutiset, otteluseurannat ja haastattelut.

Ottelukeskus

Veikkausliigan kaudella 2013 avattu videoanalyysipalvelu Ottelukeskus jatkuu kaudella 2014. Suomen oloissa ainutlaatuinen palvelu tarjoaa todella kattavan datan kaikista Veikkausliigan otteluista.

Ottelukeskus on InStat Footballin tuottama palvelu, jossa kaikki ottelutapahtumat pilkotaan tilastollisesti mahdollisimman tarkasti. Jokainen ottelutilanne on mahdollista katsoa erikseen myös videolta.

Palvelusta löydät ottelukohtaiset tilastot noin vuorokauden sisällä siitä, kun ottelun päätösvihellys on kuultu.

Veikkausliigan Ottelukeskuksen löydät täältä.

Veikkausliiga ottelut televisioidaan suorana nettilähetyksinä. Myös Great Play lähettää SJK kotiotteluista suoria lähetyksiä.

Joukkueet

Seinäjoen Jalkapallokerho on uusi tulokas Veikkausliigassa, minne se selvisi voittamalla Ykkösen kaudella 2013. Talven aikana SJK osoitti kuuluvansa Veikkausliigaan, voittamalla Liigacupin ensimmäisenä nousijajoukkueena koko kilpailun historiassa. SJK:n lisäksi sarjassa pelaa 11 muuta joukkuetta ja tässä pientä ennakkoa heistä.


Helsingin Jalkapalloklubi

Viiden perättäisen mestaruuden jälkeen vähempi ei luonnollisestikaan Suomen kentillä riitä. Viime kauden eurokatastrofi ei voi enää toistua. Onnistuuko Klubi ottamaan vihdoin sen ison askeleen ja taistelemaan tiensä lohkovaiheeseen. HJK hankki riveihinsä muun muassa Markus Heikkisen ja Veli Lammen, sekä viime kaudella vuoden puolustajaksi valitun Gideon Baahin. Lähtijöistä pahin menetys oli vuoden keskikenttäpelaajaksi valittu Erfan Zeneli. Michael Törnes tuli täyttämään Ville Wallenin saappaat maalinsuulla. Törnes oli Tanskan pääsarjajoukkue Bröndby IF:n ykkösmaalivahtina muutaman vuoden ajan, kunnes seura hankki suomalaisen Lukas Hradeckyn.


FC Honka

Espoolaisten talvi on ollut vähintäänkin sekasortoinen. Mika Lehkosuon potkut, palkkarästit, seuran myyntiaikeet, kannattajien protesti ja seuran logon peittäminen ovat puhuttaneet jalkapallokansaa. Lisäksi Honka menetti viime kauden menestyksen tärkeimmät tekijät Tim Väyrysen, Abdoulaye Meiten, Gideon Baahin ja Ruben Palazuelosin. Hongan tuoreen päävalmentajan Shefki Kuqin valmentajaura ei varmaan voisi vaikeammassa tilanteessa alkaa. Takavuosien maajoukkueen kulttipelaajalla on kaitsettavanaan nuori ja nälkäinen ryhmä. Tammikuussa mukaan liittynyt Mehmet Hetemaj on toistaiseksi ainoa vahvistus. Hongan viime kauden sijoitus oikeuttaa eurokentille, mutta toistaiseksi on vielä epäselvää saako se sinne vaadittavaa lisenssiä.


IFK Mariehamn

Saarelaiset saivat tutun vahvistuksen, kun Petteri Forsell palasi Pekka Lyyskin valmennukseen. Forsell omaa huikean laukauksen ja erinomaiset erikoistilannetaidot. Elokuussa MIFK:iin liittynyt Luis Solignac jatkaa seurassa myös tällä kaudella. Solignac iski pelaamassaan 10 ottelussa 6 maalia. Mikäli sama tahti jatkuu, taistelee argentiinalainen kenties maalipörssin voitosta. MIFK hankki riveihinsä kovaotteisen Duarte Tammilehdon, jonka viime kausi päättyi jo toukokuussa polven eturistisiteen repeämiseen.

FC Inter Turku

Toissa kauden hopeamitalistin viime kausi oli surkea Job Dragtsman ryhmän romahdettua yhdeksänneksi. Irakli Sirbiladze ja Tamas Gruborovics eivät yltäneet viime kaudella parin aiemman vuoden maalitahtiinsa. Tällä kaudella heidän on onnistuttava, mikäli Inter mielii kärkipäähän. Tarjoilun pitäisi ainakin olla huipputasolla, sillä Inter hankki Mika Ojalan takaisin riveihinsä. Ojalan keskitykset ja erikoistilanneosaaminen ovat erittäin tärkeä lisä turkulaisille, eikä miehen maalintekotaidossakaan ole moittimista. Myös Joni Aho ja Mathias Lindström palasivat entiseen seuraansa.

FF Jaro

Jaro taisteli viime kaudella pronssista Hendrik Helmken lähtöön saakka. Jaro oli sarjassa kolmantena, kun Helmke elokuun alussa lähti Norjan pääsarjaan Tromsö IL:ään. Tämän jälkeen Jaro voitti viimeisestä 13 ottelusta vain yhden. Jaron Vuoden pelaajaksi valittu Helmke on nyt jälleen Pietarsaaressa. Pietarsaarelaisille mieluinen paluumuuttaja on myös Fredrik Svanbäck, joka palasi Jaroon pitkän Ruotsin reissunsa jälkeen. Myös Ilja Vaganov palasi Jaroon. Veikkausliigan kaikkien aikojen nuorin maalintekijä Simon Skrabb sen sijaan lähti Å;tvidabergiin Allsvenskaniin.

Kuopion Palloseura

KuPS on viimeisen neljän vuoden aikana napannut yhden hopean Veikkausliigassa ja 3 finaalipaikkaa Suomen cupissa. Jokainen finaali on kuitenkin päättynyt Esa Pekosen ryhmän yhden maalin tappioon. Ilja Venäläinen oli viime kaudella huippuiskussa tehden 12 liigamaalia ja sijoittuen maalipörssin neljänneksi, vaikka pelasi välillä topparinakin. Seuralegenda lopetti uransa, joten muiden on nyt onnistuttava. KuPS teki viime kaudella 43 maalia. Lähteneet pelaajat tekivät noista maaleista peräti 28, joten uusia vastuunkantajia todella tarvitaan.

FC Lahti

MyPassa onnistunut Toni Korkeakunnas siirtyi FC Lahden valmentajaksi. Korkeakunnas valittiin vuoden liigavalmentajaksi toissa kaudella. Viime kaudella Rafael vaikutti jo olevan menneen talven lumia. Maalitili aukesi vasta kesäkuussa, kauden 11. ottelussa. Tommi Kautosen vaihduttua Juha Maliseen alkoikin sitten tapahtua. Rafael iski viimeisessä 17 ottelussa huikeat 16 maalia ja nousi taistelemaan jopa koko liigan maalipörssin voitosta. Samaan tahtiin nousi myös FC Lahti, putoamiskamppailu vaihtui mitalitaisteluun. Rafael oli lopulta maalipörssin toinen ja hävisi Väyryselle yhdellä maalilla. Myös Ariel Ngueukam jatkaa Lahdessa. Hän on tehnyt pelaamassaan 17 liigaottelussa peräti 12 maalia. Lahti nappasi kaksi huippuvahvistusta TPS:stä, Henrik Moisanderin ja Jani Tanskan liittyttyä joukkueeseen. Lisäksi Drilon Shala palasi entiseen seuraansa. MYPAsta siirtyi Korkeakunnaksen mukana myös joukkueen ehdottomaan eliittiin kuulunut Hassan Sesay.

MYPA

MYPA sai liigan ykkösvalmentajiin kuuluvan Korkeakunnaksen tilalle suomifutiksen elävän legendan, Antti Muurisen. MyPa ja Muurinen nähtäneen myös eurokentillä, sillä vaikkei viime kauden sijoitus siihen oikeutakaan, on MyPa kiinni Fair Play –paikassa. MyPa tekee yhteistyötä brasilialaisen Fluminese FC:n kanssa ja joukkueeseen siirtyikin jo kolme Fluminesen pelaajaa. Huippukauden Ykkösen FC KooTeePeessä pelannut Valeri Minkenen on mielenkiintoinen hankinta. Pekka Sihvola, Aleksi Ristola ja Sasha Anttilainen ovat kaikki potentiaalisia kymmenen maalin miehiä, mutta kuka heistä on ykköshyökkääjä? Onko brasilialaisesta Stefano Pinhosta ottamaan sitä roolia?

Rovaniemen Palloseura

RoPS voitti Suomen Cupin ja nappasi paikan eurokentiltä. Seura on viimeksi ollut europeleissä vuonna 1990. RoPSin uutena päävalmentajana aloittaa Juha Malinen. Tärkein hankinta on ollut Petteri Pennanen, mutta maalintekovoimaa joukkueesta puuttuu. RoPS teki viime kaudella vähiten maleja koko liigassa. Aleksandr Kokon kyvyt tiedetään, mutta viime kausi meni loukkaantumisten takia pipariksi. Kokko teki kuitenkin kuusi liigamaalia ja ratkaisi Suomen Cupin finaalin kahdella maalillaan. Nyt Kokon pitäisi olla paremmassa kunnossa, yltääkö hän parhaimpien kausien tahtiinsa? Nicholas Otaru ja Mika Lahtinen tekivät kumpainenkin kolme maalia ja sijoittuivat joukkueen sisäisessä maalipörssissä toiseksi. Sekin kertoo joukkueen viime kauden ongelmista melko paljon. HJK:ssa penkkiä monen kauden ajan kuluttanut Saku-Pekka Sahlgren saanee vihdoin näyttöpaikkansa. Hän taistelee ykkösmaalivahdin paikasta Oskari Forsmanin kanssa.

Turun Palloseura

TPS:n talvi on ollut erittäin myrskyisä. TPS menetti ison osan avainpelaajiaan, vaikka osalla oli sopimustakin vielä jäljellä. Tilalle on tullut Charlie Trafford IFK Mariehamnista, Igor Jovanovic Jarosta sekä SJK:ssakin testissä ollut Jesper Brechtel. Muut uudet sopimuspelaajat ovat lähinnä seuran omia junioreita. Joukkueen päävalmentaja vaihtui vain kaksi kuukautta ennen sarjakauden alkua. Marko Rajamäki luopui paikastaan ja tilalle tuli toista kertaa TPS:ää valmentava Mika Laurikainen. Laurikaisella on edessään kova työ, mikäli hän halua välttää putoamisen. 0-4 voitto AC Oulua vastaan antoi uskoa paremmasta. Kokeneemmista pelaajista seurassa jatkaa Sami Rähmönen, Wayne Brown, Mikko Hyyrynen ja Juho Lehtonen. Lisäksi maalivahti Jukka Lehtovaara on ainakin toistaiseksi TPS:n pelaajalistassa mukana, mutta hän ei ole pelannut talven aikana kuin yhden puoliajan, SJK:ta vastaan viime lauantaina 0-3 tappioon päättyneessä harjoitusottelussa.

Vaasan Palloseura

Vaasalaiset nappasivat pitkästä aikaa mitalin ja europaikan. Pronssin takuumiehinä olivat maalivahti Henri Sillanpää, sekä joukkueen kapteeni Sebastian Strandvall. Seuralegenda Jyrki Saranpään liigaura päättyi pronssijuhliin. Oluwatomiwo Ameobi oli viime kaudella VPS:n paras maalintekijä ja vaikka hän vaihtoikin maisemaa, löytyy joukkueesta silti rutkasti maalintekijöitä. Steven Morrissey, Jarno Parikka, Jordan Seabrook, Cornelius Stewart ja Jean Fridolin Nganbe Nganbe pitävät huolen siitä, ettei vastustajan puolustus pääse helpolla. Kun siihen vielä lisätään Sebastian Strandvallin erikoistilanteet ja kaukovedot, on VPS vahva suosikki mitalitaistoon tänäkin vuonna. Mitali onkin VPS:n tavoite tällä kaudella.

SJK on hionut yhteishengen kohdilleen ja on valmiina tulevan kauden testiin.