123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerho kohtaa ensi sunnuntaina, 9.6. klo 18.30 alkavassa Ykkösen kärkikamppailussa Valkeakosken Hakan. Ottelu pelataan Valkeakoskella, Tehtaan Kentällä, jota pidetään Suomen kauneimpana aitona jalkapallostadionina.

Ennen kauden alkua kaikissa ennakkokaavailuissa SJK ja Haka julistettiin kauden ehdottomiksi ennakkosuosikeiksi ja tällä hetkellä sarjataulukko todistaa nuo kaavailut oikeaksi. SJK johtaa sarjaa ja Haka on toisena kuuden pisteen päässä.

Voitoilla SJK nappaisi selvän tuntuisen yhdeksän pisteen kaulan pahimpaan kilpakumppaniinsa ja taas tappio toisi Hakan hengittämään niskaan, vain kolmen pisteen päähän.

Todellinen kuuden pisteen ottelu on luvassa siis.

SJK Kannattajien invaasio

Paikanpäälle matkustaa myös valtaisa määrä SJK kannattajia, sillä ainakin kaksi bussilastillista on Valkeakoskelle lähdössä omiaan kannattamaan. Lisää tulee myös omilla kyydeillä muista suunnista ja paikanpäällä saatetaan arvioiden mukaan nähdä satakunta mustakultaisiin huiveihin verhoutunutta SJK tukijaa.

Bussireissulle mahtuu toki vielä mukaan ja ilmoittautumisia otetaan vastaan niin kauan kuin paikkoja riittää, osoitteessa kannattajat@sjk2007.fi. Matkan hinta on 10 euroa ja lippu SJK Kannattajien katsomonosaan on niin ikään 10 euroa.

Matkaan lähdetään Seinäjoen Wallsport Areenalta, SJK:n Kerhotalolta klo 14.30 ja paluu on ottelun jälkeen samaan paikkaan. Wallsportin pubi avataan ennen lähtöä, noin klo 13.00 jälkeen.

Kaikki SJK kannattajat sijoitetaan Valkeakoskella omaan katsomonosaansa, Tehtaan Kentän päätykatsomoon, jonne tulee myös omat palvelunsa. Myös omilla kyydeillä tulevat pääsevät tuonne, kunhan muistavat mainita asiasta lippuja ostaessa. Liput muihin katsomoihin ovat kalliimmat.

SJK Kannattajat lähtevät runsaslukuisena Valkeakoskelle.

Toni Lehtinen palaa Tehtaan Kentälle

SJK:n hyökkääjä ja Seinäjoen oma poika, Toni Lehtinen on Valkeakoskella todella tuttu mies, sillä siellä kului useampi kausi ja maaleja syntyi yli 50 perinteikkään Hakan paidassa. Hakan puolustaja Juuso Salonen odottaa Tonin kohtaamista varovaisena.

Pitää olla vain Tonin lähellä eikä päästää laukomaan. Hänet pitää ottaa kovaa kiinni. Toni on voimakas ja hyvä suojaamaan palloa ja hyvä boksissa, Haka-kasvatti Salonen kehuu entistä joukkuekaveriaan seuran nettisivuilla.

Vaikka SJK on aloittanut kautensa mahtavasti, on perinteikäs liigajoukkue Haka kuitenkin kotikentällään hienoinen ennakkosuosikki, sillä joukkue kaatoi Kerhon talvikauden harjoitusotteluissa kahdesti ja joukkueen peräsimessä oleva Harri Kampman uskoo tuntevansa SJK:n pelitavan hyvin.

Aika tarkkaan tiedämme sen, millainen vastustaja meitä odottaa. Lähtökohdat ovat sellaiset, että kyllä meidän pitäisi pystyä SJK kaatamaan, pohtii Hakan kokenut Kampman tulevaa ottelua seuran nettisivuilla.

Haka kohtasi keskiviikkona kotonaan toisen kärkipään joukkueen, Tampereen Ilveksen ja tuo peli keräsi komeasti yli 2100 katsojaa Tehtaan Kentälle. Haka myös voitti ottelun selvin 3-0 luvuin. Nyt odotetaan paikkalle kenties vielä enemmän yleisöä.

Hakalla on hienoisia loukkaantumishuolia, sillä puolustuksesta Sami Sanevuoren pelaaminen on epävarmaa ja pienempiä kolhuja on hänen lisäksi useammalla muulla pelaajalla. Talvikaudella Hakan ykköstykiksi Kampanin toimesta julistettu Lasse Linjala joutui valmentajansa epäsuosioon ja hän pelaa todennäköisesti loppukauden lainalla Mikkelin Palloilijoissa Kakkosessa.

Toni Lehtinen on urallaan edustanut myös FC Hakaa, jossa iski yli 50 maalia.

Kams ja Goldberg maajoukkueen mukana

SJK:n virolaiskaksikko Gert Kams ja Stanislav Goldberg on parhaillaan Viron Maajoukkueiden mukana, eikä kumpikaan siten ole käytettävissä tässä ottelussa. Kams myös loukkasi reittään edellisessä voitto-ottelussa Keskuskentällä ja olisi saattanut olla pois senkin takia sunnuntain kamppailusta.

SJK:lla ei muita poissaoloja sen sijaan ole ja joukkue pääsee hyvässä iskussa kärkikamppailuun. Edellisen voiton jälkeen joukkue sai myös latailla akkujaan Pruukinrannan leirikeskuksessa, viettäen perinteistä suomalaista mökkielämää päivän verran.

Tuo toimi mahtavana hengennostatuksena ja joukkue onkin ollut hyvällä meiningillä tämän viikon treeneissä. Kaikki haluavat pelata ja olla mukana kaatamassa Hakaa sunnuntaina.

Haka on mielestäni edelleen suurin ennakkosuosikki tässä sarjassa. Mutta meillä on meidän oma juttu mitä me tehdään ja me emme välitä muiden sanomisista tai tekemisistä. Keskitymme omaan tekemiseemme ja oman pelin kehittämiseen, kommentoi SJK päävalmentaja Simo Valakari tulevaa vastustajaa.

Meillä on todella hyvä KooTeePee peli alla, pallo ja miehet liikkui hyvin ja silloin me ollaan hyvä joukkue. Me ollaan tiedetty jo kuukauden ajan että Gert Kams puuttuu tästä pelistä ja ollaan siihenkin valmistauduttu hyvissä ajoin, jatkaa Valakari.

Me tiedetään mitä meidän pitää tehdä, tiedämme miten valmistautua. Me olemme valmiina, toteaa Valakari.

Ehdottomasti Ykkösen mielenkiintoisin ottelu tällä kaudella tähän asti on sunnuntaina luvassa.

FC Haka – SJK, sunnuntaina 9.6. Valkeakosken Tehtaan Kentällä klo 18.30.

SJK on valmistautunut tähän otteluun huolella harjoituskentällään Seinäjoen Prunttimäessä.