123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerho pelaa Ykkösen avausottelussa, Helsingin Vuosaaressa sunnuntaina 28. huhtikuuta klo 15.00. Vastassa on silloin isäntäjoukkue FC Viikingit. Ottelu on kauden ensimmäinen Ykkösen ottelu ja muu avauskierros pelataan vasta tuon jälkeen. Pelissä on vastakkain viime vuonna toiseksi sijoittunut SJK ja kolmanneksi sijoittunut FC Viikingit.

Seinäjoella kausi avataan kovalla kotiottelulla, kun PK-35 Vantaa saapuu Joupiskan tekonurmelle heti Vapun jälkeen, lauantaina 4. toukokuuta. Kausi jatkuu toisella kotiottelulla viikon sisään, kun helatorstain otteluun Joupiskalle saapuu sarjanousija AC Kajaani.

Ensimmäinen kotiottelu pelataan jälleen Joupiskalla 4.5. klo 16.00

– Meillä oli paljon toiveita ja saimme niistä myös monta läpi, eli olemme tyytyväisiä sarjaohjelmaan, kiittelee SJK joukkueenjohtaja Jari Kujala.

– Halusimme esimerkiksi aloittaa kauden vieraissa, koska Keskuskentälle ei Seinäjoella perinteisesti pääse vielä huhtikuussa. Kotiottelut haluttiin ensisijaisesti lauantaipäiville tai edes viikonlopuille ja siinä onnistuttiin ainakin kohtalaisesti. Pelit on tietysti pelattava silloin kun on määrätty ja myös vierasjoukkueilla on omat toiveensa ottelupäiville. Tärkeintä on että saatiin Provinssirockin ajalle vieraspeli, sillä silloin meillä on koko talkooväki töissä festivaaleilla. Tangomarkkinoiden lauantaille taas halusimme kotiottelun ja samoin halusimme kotiottelun Seinäjoella pelattavan Luiz Antonio junnuturnauksen viikonlopulle Oulun Palloseuraa vastaan, jotta saamme OPS valmentajan omaan nimikkoturnaukseensa myös paikalle. Myös kaikki osallistuvat juniorijoukkueet kutsutaan peliin, jatkaa Kujala.

Ykkönen pelataan kymmenen joukkueen kolminkertaisena sarjana, jonka voittaja nousee Veikkausliigaan ja kaksi heikoiten sijoittunutta putoaa Kakkoseen.
Viime kauden sijoituksensa turvin SJK saa yhden kotiottelun enemmän kuin viime kaudella nousijajoukkueena.

SJK kohtaa osan joukkueista kotikentällä kahdesti ja osan vain kerran. Osa taas kohdataan vieraskentällä kahdesti ja osa kerran.

Kahdesti kotikentällä kohdataan PK-35 Vantaa, AC Kajaani, OPS, FC KooTeePee ja AC Oulu. Kahdesti vieraissa taas: FC Viikingit, Ilves, FC Haka ja JIPPO.

Viimeinen kotipeli pelataan syyskuun 29. päivä FC Hakaa vastaan ja kausi päättyy Joensuussa lauantaina 5.10. JIPPO – SJK ottelulla.

SJK Kannattajat järjestävät vierasotteluihin kuljetuksia ja ainakin molempiin FC Haka vierasotteluihin Tehtaankentälle sekä Tampereen Tammelaan Ilveksen vieraaksi tulee kuljetukset.

YLE Areena ja Veikkaus-TV televisioi otteluita suorana netissä myös ensi kaudella ja alustavasti tarkoitus on näyttää kahdeksan ottelua kaudella 2013. Televisioitavat ottelut eivät ole vielä tiedossa, vaan ne ilmoitetaan myöhemmin keväällä tai kauden aikana sen mukaan mikä on kiinnostava ottelu.

Kerhon yleisökeskiarvo oli viime kaudella n. 1200 henkeä / peli.

SJK otteluohjelma 2013:

Su 28.04. 2013 15.00 FC Viikingit – SJK, Vuosaaren Urheilukenttä
La 04.05. 2013 16.00 SJK – PK-35 Vantaa, Jouppilanvuori
To 09.05. 2013 17.00 SJK – AC Kajaani, Jouppilanvuori
Ma 13.05. 2013 18.30 Ilves – SJK, Tammelan Stadion
Su 19.05. 2013 16.00 AC Oulu – SJK, Raatin Stadion
La 25.05. 2013 17.00 SJK – OPS, Keskuskenttä
Su 02.06. 2013 18.30 SJK – FC KooTeePee, Keskuskenttä
Su 09.06. 2013 18.30 FC Haka – SJK, Tehtaankenttä
Pe 14.06. 2013 18.30 JIPPO – SJK, Joensuun Keskuskenttä
Ke 19.06. 2013 18.30 SJK – FC Viikingit, Keskuskenttä
To 27.06. 2013 18.30 PK-35 Vantaa – SJK, ISS Stadion
Su 30.06. 2013 18.30 AC Kajaani – SJK, Kajaanin Liikuntapuisto
La 06.07. 2013 16.00 SJK – Ilves, Keskuskenttä
La 13.07. 2013 16.00 SJK – AC Oulu, Keskuskenttä
To 18.07. 2013 18.30 OPS – SJK, Raatin Stadion
Su 21.07. 2013 18.30 SJK – FC KooTeePee, Keskuskenttä
La 27.07. 2013 15.00 FC Haka – SJK, Tehtaankenttä
La 03.08. 2013 18.30 SJK – JIPPO, Keskuskenttä
Ke 07.08. 2013 18.30 FC Viikingit – SJK, Vuosaaren Urheilukenttä
Su 11.08. 2013 18.30 SJK – PK-35 Vantaa, Keskuskenttä
La 17.08. 2013 16.00 SJK – AC Kajaani, Keskuskenttä
La 24.08. 2013 16.00 Ilves – SJK, Tammelan Stadion
Pe 30.08. 2013 18.30 SJK – AC Oulu, Keskuskenttä
La 14.09. 2013 16.00 SJK – OPS, Keskuskenttä
Su 22.09. 2013 18.30 FC KooTeePee – SJK, Arto Tolsa Areena
Su 29.09. 2013 16.00 SJK – FC Haka, Keskuskenttä
La 05.10. 2013 16.00 JIPPO – SJK, Joensuu

Lataa tästä kauden 2013 kotiottelut talteen!

Voit ladata julisteen A4 kokoisena ja liimata sen vaikka jääkaapin oveen muistuttumaan SJK kotiotteluista