123 456 7890

Pikavauhdilla maanantai-illalle sovittu treeniottelu oli melkoinen maalijuhla, jossa ratkaisu nähtiin aivan viime sekunneilla. Tänään melko nuorella ryhmällä matkassa olleen Kerho 07:n maalareina toimivat kuitenkin kokeneet pelaajat.

Kerho 07 – FC Kiisto 4-3 (3-1)
1-0 6 min Ville Ylinen
2-0 11 min Mikael Muurimäki
2-1 22 min FC Kiisto
3-1 27 min Miika Asunmaa
3-2 54 min FC Kiisto
3-3 66 min FC Kiisto
4-3 90 min Miika Asunmaa

Alunperin tiistaille sovittu, mutta sittemmin peruutettu harjoitusottelu sovittiin päivän varoitusajalla maanantain myöhäisiltaan. Tästä syystä kaikki SJK edustusjoukkueen mukana treenaavat pelaajat olivat vielä viettämässä heille myönnettyä lomapäivää, eikä siten ketään sieltä ollut Kerhon mukana.

Avauskokoonpanoa muodostettiinkin pitkälti A-junioreista ja mm. maalissa debyyttiään SJK:n organisaation miesten joukkueessa teki vasta vuonna 1997 syntynyt Paavo Valakari.

Kentällä Kerho 07:n nuori kokoonpano ei sen sijaan ainakaan negatiivisesti mielessä näkynyt, ja nuoret taistelivatkin tasapäin Kiiston kokeneiden karjujen kanssa.

Maalintekovastuuta kantoivat kuitenkin Kerhon kokeneemmat pelaajat ja avausmaalin pamautti kapteeni Ville Ylinen jo 6 minuutin pelin jälkeen. Maali oli hieno yhdistelmä, joka alkoi kun keskikentällä Veli-Pekka Pajula voittaa kaksinkamppailun ja syöttää Mikael Muurimäelle pystyyn. Muurimäki näkee maalinedustalla vielä Miika Asunmaan ja tämä jatkaa keskityksen takaa tilanteeseen tulevalle Ville Yliselle. Ylinen ei paikasta erehdy ja näin 1-0 komeilee taululla.

Myös toinen maali lähtee keskialueen katkosta, kun Muurimäki prässää pallon itselleen, käyttää sitä nopeasti Asunmaalla ja rynnii itse vasemmalta läpi puolustuslinjan, sijoittaen pallon varmasti maaliin. Tässä vaiheessa peliä on pelattu vasta 11 minuuttia.

Kenties salama-alun perusteella pienoinen hyvänolon tunne hiipii puseroon, sillä 20 minuutin kohdilla Kiisto saa pelistä otteen ja kaukolaukaus osuu Kerho maalin yläputkeen. Valakari on maalissaan voimaton ja kimmonneeseen paluupalloon ehtii ensimmäisenä FC Kiisto pelaaja, joka iskee tilanteesta 2-1 kavennuksen.

Vähän ennen kuin puolituntia tulee ottelussa täyteen, iskee Kerho kuitenkin jo kolmannen maalinsa, kun Kiisto puolustuksen haparoidessa purkupallossa, pallo tulee päätyviivalle ehtineelle Roope Takalalle, joka nostaa samantien pallon takaisin maalinedustalla kärkkyneelle Asunmaalle. Asunmaa puskee pallon helposti tyhjään maaliin.

Ensimmäinen puoliaika päättyy 3-1 lukemiin ja puoliajalla Kerho 07 tekee kolme vaihtoa. Kentän jättää Viita, Vainionpää ja Metsä-Ketelä. Tilalle loukkaantumisesta toipunut Niko Laaksonen, Matti Rajala ja Tuomas Rintamäki. Toisella puoliajalla miehiä vaihdellaaan useampaankin kertaan, samojen pelaajien tullessa välilä takaisin. Ainoastaan maalivahti Valakari, hyökkääjät Muurimäki – Asunmaa ja topparipari LautamajaLukkari, pelaavat täydet minuutit.

Toiselle puoliajalle Kiisto tuli selvästi sisuuntuneena ja pelin painopiste kääntyi enemmän kohti Kerho 07:n maalia.
Kavennusosumaa saatiin odotella kymmenisen minuuttia ja vaikka Valakari tuleekin hyvin vastaan läpiajossa, torjuen hyökkääjän vedon, lentää pallo kuitenkin epäonnekkaasti kaaressa Valakarin sormien kautta verkkoon.

Vaikka Kerho pääseekin kavennuksen jälkeen jälleen mukaan peliin ja saa muutaman oman lisämaalin tekopaikan, 66 minuutilla Kiisto tasoittaa pelin 3-3:een, keskialueelta lähteneen nopean pystysyötön ja läpiajon päätteeksi.

Aivan ottelun viime minuuteilla Kerho 07 saa vielä kulman. Pajula nostaa kulmasta pallon maalinedustalle, missä Asunmaan ensimmäisen tilanteen maalivahti vielä hoitaa, mutta lopulta Asunmaa tykittää jo lähes maaliviivalla pomppivan pallon maalin kattoon ja loppuluvuiksi 4-3 Kerholle.

Tasainen ja fyysinen vääntö päättyy ja seuraavan kerran Kerho 07 kohtaa jälleen FC Kiiston, tällä kertaa heidän kotikentällään Botniahallissa torstaina 11.4.

Kerho 07: Paavo Valakari, Tomi Vainionpää, Teemu Lukkari, Joona Lautamaja, Roope Takala, Akseli Metsä-Ketelä, Antti Viita, Ville Ylinen, Veli-Pekka Pajula, Miika Asunmaa ja Mikael Muurimäki.
Vaihdosta puoliajalla sisään Matti Rajala, Tuomas Rintamäki ja Niko Laaksonen.