123 456 7890

Yllättävistä asetelmista
Aika harva olisi osannut povata, että keskiviikon ottelussa IFK Vasa ja Seinäjoen Jalkapallokerho lähtevät kamppailuun asetelmista, joissa joukkueet nyt ovat. Kumpaakin joukkuetta povattiin hanakasti sarjan kärkikamppailuihin, mutta kumpaakaan ei siellä viiden kierroksen jälkeen näy.

Sen sijaan joukkueet ovat keskikastia Kerhon kyettyä sunnuntaina ottamaan kauden ensimmäisen kotivoittonsa virallisissa otteluissa TP-47:sta numeroin 2-1 (1-0). Vastaavasti VIFK aloitti kyllä kauden odotetusti kahdella voitolla, mutta joukkueella on nyt alla kolmen ottelun tappioputki, joka jatkui perjantaina Pietarsaaressa JBK:n kynsissä lukemin 3-2.

Joukkueista varsinkin erittäin perinteikäs VIFK on satsannut tähän kauteen voimakkaasti käytännössä tyhjäämällä sarjasta pudonneen Norrvalla FF:n ja nappaamalla VPS:sta pari kovan luokan apua tähän sarjaan. Hankinnoista Rikhard Lindroos, Jesper Engström ja alakerran sääntöjen rajamailla pelaava Jan Ahlvik ovat kaikkein kovimmat nimet. Toki ukrainalainen Andrei Shirobokov on todella vaarallinen hyökkäyspäässä.

Ei siis ihme, jos tuska valmentaja Christoffer Kloolla ja joukkueella kasvaa. Kausi ei ole mennyt suunnitelmien mukaan alkuunkaan. Kahdessa ensimmäisessä ottelussaan VIFK kaatoi ensin FC Blackbirdin sarja-avauksessa 2-0 (1-0) Jan Ahlvikin ja Rikhard Lindroosin maaleilla ja sen jälkeen paikallisottelussa FC Korsholmin vieraissa 4-0 (0-0) Males Lombon tehtyä kaksi maalia ja sekä Tomislav Krstevskin, että Lindroosin maalin mieheen.

Kolmesta tappiostaan ensimmäisen VIFK koki Iisalmessa kauden hurjasti aloittaneelle PK-37:lle numeroin 1-0. Sitä seurasi epäonninen kotitappio FC Santa Clausille samoin numeroin ennen tuota Pietarsaaren Waterloota. Jeppiksen 3-2 -tappiossa VIFK:n maalit syntyivät Lindroosin ja nuoren Markus Nordmanin tekeminä.

Luonnollisesti samat sanat nihkeästä alusta voidaan sanoa myös Kerhosta. Valmentaja Tomi Kärkkäisen ongelmat eivät ole olleet niinkään pelillisiä kuin loukkaantumisten aiheuttamia. On suorastaan naurettavaa väittää, ettei pahimmillaan 11 pelaajan poissaolo vaikuttaisi joukkueen kuin joukkueen tekemiseen ja pelaamiseen. Onneksi viime sunnuntaina Mikko Väänänen, Timo Rauhala ja Juha Etelä-Aho pystyivät palaamaan kustannuspaikalle sorvin ääreen.

Silti Kerhon loukkaantumislista on edelleen sangen mittavat. Pitkäaikaispotilaat Petri Huttu ja Jussi Kankaanpää ovat telakalla Mikael Muurimäen, Jaakko Lammen, Mikko Ylihärsilän ja Petri Niemen tavoin. Myös Tiitus Lehtisen pelaaminen on sangen epävarmaa puujalan takia. Sairaslistalla olevista pelaajista Lampi ja Ylihärsilä ovat niitä, joilla on hiuksenhienoja saumoja pelata huomenna.

Kerhon suurimmat ongelmat alkukauden otteluissa ovat löytyneet maalinteosta. Paikkoja on kyetty luomaan, mutta viimeistely on ontunut. Ehkä hieman ironista, joukkueen paras maalintekijä on vasempana pakkina koko alkukauden pelannut Ville Pajula, jolla on seitsemässä virallisessa ottelussa tilillään viisi maalia. Näistä kolme on syntynyt sarjapeleissä. Kahdessa edellisessä ottelussa “Vipi” on maalannut ja sunnuntainahan hän iski voittomaalin vain viisi minuuttia ennen ottelun loppua TP-47:aa vastaan.

Aiemmissa otteluissaan Kerho jäi sarja-avauksessa maaleitta kotikentällään FC OPAn kanssa ja Kokkolassa tuli GBK:lta takkiin 1-0 täydellisestä pelinhallinnasta huolimatta. FC Kiistolle hävittiin kotona 2-1, joten ainoa voitto TP-47-matsin lisäksi tuli Jyväskylästä, missä FC Blackbird kaatui hyisessä sateessa 4-2.

Pajulan lisäksi Kerhon muut maalintekijät tällä kaudella ovat olleet Jyväskylässä kahdesti maalannut Juha Etelä-Aho, Mikko Ylihärsilä ja avausmaalin TP-47:n verkkoon tulittanut Nuutti Panula.

Joukkueet ovat jo talvikaudella kohdanneet kahdesti. Wallsport Areenassa VIFK vei voiton numeroin 1-0 Jonas Nygå;rdin ottelun alussa syntyneellä maalilla. Tuossa kamppailussa varsinkin Kerho peluutti melko lailla reservipitoista joukkuetta ja hyvä niin, sillä nyt ne pelaajat, joiden oletettiin tuohon aikaan olevan avauksessa ovatkin miltei kaikki rampoina.

Mustasaaren sateessa ja raastavassa kelissä Kerho oli parempi ottaen revanssin yllättävän kypsän esityksen jälkeen 2-0 Ville Pajulan ja Tiitus Lehtisen osumilla.

Myös viime kaudella kohdattiin peräti neljä kertaa. Kahdesti oltiin vastakkain harjoituskaudella, jolloin Wallsport Areenassa pelattiin maalittomasti ja Mustasaaressa Mikael Muurimäen osuma riitti Kerholle 1-0 -voittoon. Sen sijaan kesällä VIFK vei molemmat pelit nimiinsä. Ensin toukokuussa Jouppilanvuoren tekonurmella numerot olivat vieraille 2-1 Thomas Johanssonin iskettyä VIFK:lle kahdesti ja Juha Etelä-Ahon maalattua Kerholle. Kaarlenkentällä elokuussa nykyisin Kerhon asua kantava Mikko Ylihärsilä puolestaan ratkaisi ottelun pilkulta tähtirintojen eduksi numeroin 1-0.

Veikkausraadit ovat tällä kaudella jakaneet sakaraisia kummankin seuran pelaajille. VIFK on kerännyt tähtiä yhteensä 11 kappaletta Jan Ahlvikin ja Johnny Glasbergin kummankin saatua kolme kappaletta, Rikhard Lindroosilla on tilillään kaksi tähteä ja yhden taivaankappaleen ovat pokanneet Tomislav Krstevski, Mustafa Maki ja Daniel Nordström

Kerhon pelaajisto on saalistanut yhteensä 17 tähteä, joista Ville Pajula on napsinut peräti kahdeksan tililleen ollen kyseisen kategorian ykkönen Lohko C:ssä yhdessä FC Santa Clausin maalivahdin Turo Jänkälän kanssa. Petri Tuomelalla ja Miikka Tuovilalla on kummallakin neljä tähteä Nuutti Panulan saatua viime sunnuntaina ensimmäisen tähtensä

Mikäli kauden treenipeleistä saa yhtään osviittaa Hietalahden kamppailuun, luvassa on melko kiihkeäkin taistelu. Varsinkin VIFK:n ryhmä kävi Mustasaaressa melko lämpöisenä harjoitusottelussa esittäen muutaman aika radikaalin taklauksen, jotka ovat todella hyvässä muistissa. Sopii toivoa, ettei ylilyöntejä nähdä kumpaankaan suuntaan, vaan pelataan kovaa ja reilusti.

Kerhon leiristä Ville Ylinen, Mikko Ylihärsilä, Petri Tuomela ja valmentaja Tomi Kärkkäinen ovat IFK:lle tuttuja kasvoja jokaisen edustettua seuraa yhdessä jos toisessakin vaiheessa uraansa. Vastaavasti VIFK:n väreissä ei ole nyt ainuttakaan seinäjokelaista.

Kerhon edellinen vierailu Hietalahteen tapahtui muuten syksyllä 2008, jolloin vastassa oli VPS-juniorit. Tuosta ottelusta monella on mukavia muistoja, sillä Klopit huusivat harvalukuisen vaasalaiskatsomon suohon ja Kerho latoi seitsemän kertaa pallon verkkoon voittaen matsin peräti 7-0 (3-0).

Historiatilastoilla ei kuitenkaan ole huomenna mitään merkitystä. Vain sillä on mitä kentällä tapahtuu. Oman osansa voivat asialle toki tehdä seinäjokelaiskannattajat, niin Klopit kuin muutkin. Peliin lähtee bussi, joten kukaan ei voi laittaa läsnäolon puutteen syyksi kyydin puuttumista. Aiheesta löytyy enemmän näiltä sivuilta!
Ottelu alkaa Hietalahdessa klo 19.00. Ei kun porukalla kaatamaan VIFK.